Ajattelin avata omaa ajatusmaailmaani ja kokemuksiani liittyen koronaan sekä ylipäätään rokotuksiin. Syy siihen on median edelleen harjoittama pelottelu, uhkailu ja väärän tiedon jakaminen liittyen mm. lintuinfluenssaan, lintuinfluenssarokotteeseen ja nyt uusimpana päivitettyyn koronarokotteeseen, jota aletaan piikittämään mm. yli 65-vuotiaisiin.
Oli maaliskuu 2022, kun sairastuin kovaan kuumeeseen ja kurkkukipuun. Tein koronan pikatestin ja otin näytteen nielusta. Kaksi viivaa ja tällä perusteella kyse oli viimeinkin koronatartunnasta. Kuume vaihteli päivittäin, kurkkukipu oli alkuun todella kova. Mitään en syönyt koska kaikki maistui kuin olisi suolaa syönyt. Söin parasetamolia ja ibua ohjeistuksen mukaan, ilmoitin duuniin sairastumisesta ja ajattelin, että eiköhän tämä tästä ohi mene kotona lepäämällä. Ei mennyt. TYKS sijaitsee lähes kivenheiton päässä, mutta meneminen sinne ei alkuun käynyt mielessäkään. Olinhan rokottamaton ihmisoikeudeton saasta, jonka olisi säälittävää mennä sairaalaan apua hakemaan. Sairaalathan olivat median mukaan täynnä kuuliaisia, rokotettuja kunniakansalaisia. Rokotetutkin saivat aivan samat oireet saatuaan tartunnan tai olivat siellä myös rokotuksista aiheutuneista oireista. En siis ollut ottanut, enkä edelleenkään ole ottanut, enkä aio ottaa ainuttakaan koronarokotetta. Minä siis ajattelin tuolloin, että en kehtaa sairaalaan mennä kuormittamaan loppuunpalaneita ylikuormitettuja hoitajia, eiköhän tämä tästä mene ohi. Oloni oli joka toinen päivä mukamas parempi kuin edellisenä päivänä oli ollut, mutta kuume ei poistunut. Kotona ei ollut happisaturaatiomittaria, joten sen puuttuminen jälkikäteen ajateltuna oli iso virhe. Opin tästä ja nyt kotona on happisaturaatiomittari kuumemittarin ja särkylääkkeiden lisäksi.
Oli 11. sairauspäivä ja lauantai. Edelleen ajattelin selviäväni kotosalla ja mennä seuraavana maanantaina töihin. Suihkussa ollessani menetin tajuntani ja kaaduin suihkuseinää päin saaden päähäni vertavuotavan haavan. Tällöin tajuihin tultuani sanoin vaimolleni, että olisiko nyt sitten pakko nöyrtyä ja soittaa ambulanssi paikalle. En siis ennen tätä halunnut apua pyytää, halusin selvitä omin avuin. Ambulanssi tuli pikaisesti paikalle ja välittömästi mitattiin happisaturaationi, joka oli muistaakseni 57/100. Itse en havainnut, etten saanut riittävästi happea, joka tuntui mystiseltä. Tämä on kuitenkin yksi omituisuuksista koronaa sairastavalle, sillä juurikin tuota alhaista happisaturaatiota ei itse tajua. Osa on soittanut apua liian myöhään ja niinhän minullekin meinasi käydä. Hoitajien saapuessa kotiini he totesivat, että oli ihme, että ylipäätään olen tajuissani ja minua lähdettiin viemään pillit soiden TYKSiin. Tässä vaiheessa tajuntani ja muistikuvani olivat hyvin hatarat. Muistan vain kaksi asiaa. Lähtiessämme kotipihasta totesin hoitajalle, että oikeinko pillit päällä mennään. Hoitaja totesi, että aina mennään pillit päällä, mikäli hengenlähtö on lähellä. Seuraava muistikuvani on, kun lääkäri kysyi TYKSissä, että voiko parran leikata, jotta saadaan minut hengityskoneeseen ja hengitysputki asennettua. Totesin siihen, että parta taitaa kasvaa takaisin mut ei taida olla kuin yksi henki niin antaa mennä. Tuona maaliskuisena lauantai-iltapäivänä minut laitettiin hengityskoneeseen TYKSin teho-osastolla. Siellä oli tuolloin ainoastaan yksi potilas minun lisäkseni.
Perusterve, 46 vuotias mies. Harrastanut liikuntaa koko ikänsä, ei tupakoi. Pituus 180, paino 93kg. Tällainen kaveri siis lyötiin teho-osastolla letkuihin ja hengityskoneeseen. Teho-osastolla oli tuolloin minun lisäkseni vain yksi minua vanhempi mieshenkilö. Ei ollut teholla täyttä kuten oli mediassa uhkailtu. Yksi merkittävä asia selvitymiseeni oli varmasti se, että teholla oli hoitajat harjoitelleet ja oppineet hoitamaan potilaita yhä paremmin. Kääntämiset ym. opitut keinot oli todettu hyödyllisiksi ja uskon, että tämä auttoi merkittävästi verraten siihen, että olisin joutunut vastaavaan tilanteeseen ensimmäisten koronatehohoitoon joutuvien joukossa. Jossain vaiheessa keuhkoni eivät enää kestäneet hengityskonetta ja minut jouduttiin irrottamaan laitteesta. Keuhkoistani oli ns. marmorisoitunut ja poissa pelistä n. 80% keuhkojen kapasiteetista. Tässä vaiheessa oli ns. omillani eli omaisille annettu viesti oli sanottu tyyliin niin kauan kuin hengittää on toivoa.
En kuitenkaan luovuttanut, vaikka olinkin tiedottomassa tilassa. Taistelin vastaan ja jotenkin selittämättömästi elintoimintoni kohenivat ja aloin paranemaan. Hirvittävät painajaiset (tästä kirjoitan erikseen myöhemmin) alkoivat hälvetä lääkitystä vähennettäessä ja noin 5 tehohoitopäivän jälkeen aloin ymmärtämään, että olin elossa ja Tyksin teho-osastolla toipumassa. Kipuja ei ollut teholle tullessa, eikä tajuihin tulon jälkeenkään. Sen sijaan pikku hiljaa havaitsin hengityskoneessa olemisen raakuuden ja mitä tuo kyseinen laite saa ihmiskehossa aikaan.
Tästä seuraavassa kirjotuksessani.
Tiesitkö muuten, että hengityskoneessa ollessa paino laskee nopeasti ja ensimmäisenä lähtevät lihakset.
-Toni