Herätessäni TYKS:n teho-osastolta ei minulla ollut mitään käsitystä missä olin ja mikä päivä oli sillä hetkellä. Lääkitys on oltava vahvaa hengityskoneessa ollessa, jotta kyseistä laitehoitoa kestäisi. Käytännössä siis ollaan tiedottomassa tilassa. Osa hengityskoneessa olleista muistaa näkemänsä unet hoidon aikana ja minulle nuo unet jäivät pysyvästi mieleen. Näin painajaisia, joissa yritin selvitä hengissä sairaalassa, koska minun haluttiin kuolevan esimerkkitapauksena rokottamattomana perusterveenä yhteiskunnan vaaratekijänä. Korostan siis, että median huutelema sairaaloiden ylikuormittuneisuus rokottamattomien täyttäessä teho-osastot siirtyi kovassa lääkityksessä painajaisiini. Yritin kaikin keinoin painajaisissani pois sairaalasta, sillä unissani olin parantunut, mutta minua ei päästetty sairaalasta pois. Lääkitystä vähennettäessä ja palatessani tajuihini en edelleenkään ymmärtänyt todellisuutta, vaan revin mm. nenämahaletkun irti, koska kuvittelin olevani edelleen vaarassa ja olisin halunnut lähteä karkuun sairaalasta. Lopulta lääkkeiden vaikutuksen hälvetessä tajusin, että olen ollut hyvässä turvallisessa hoidossa TYKSin teholla ja kysymys oli vain painajaisista.
Kun siis ymmärsin, että olin ollut Tyksissä hengityskoneessa ja teholla koronasta aiheutuneen viruskeuhkokuumeen seurauksena, pystyin henkisesti rauhoittumaan. Yskiminen oli edelleen hurjaa, mutta mitään kipuja ei ollut. Puhuminen oli sössötystä, enkä oikein saanut mitään selvästi sanottua. Syöminen ei onnistunut, koska kieleni oli ns. ”halvaantunut” hengitykoneen ilmaletkun vuoksi. Kieleni oli myös turvonnut varsinkin vasemmalta puolelta. Sain siirron teholta kahdeksantena päivänä keuhkopolille. Teho-osastolla sain erinomaista hoitoa, mutta olisin halunnut kotiin toipumaan. Seuraavat viisi päivää vietin keuhkopolilla. Nuo viisi päivää olivat käytännössä jatkoa painajaisilleni, sillä en pystynyt syömään yhtään mitään koko aikana. Tippa otettiin pois ja ihmeteltiin miksen virtsaa. Puhekykyni parani sen verran, että sain soitettua puheterapeutille kysyäkseni neuvoja miten saisin kieleni toimimaan. Huolestuttavinta oli etten pystynyt nielemään. Sairaalan puolelta en näihin asioihin saanut oikeastaan mitään apua. Onneksi on google. Selvitin itse miten voisin saada jumpattua kieltäni vetreämmäksi, kielen turvotusta pois ja miten saisin nestettä alas. Kaikki neste ja ruoka-aineet pysähtyivät kurkkuun ja oksensin ne pois.
Jumppasin paniikissa kieltäni päivittäin ja pyysin kylmiä hiilihappojuomia hoitajilta, sillä niitä aloin pikkuhiljaa saamaan alas kurkustani. Tämä vaati hieman takakenoasennon maaten ja valutin kylmää juomaa suun oikealta puolelta vähän kerrallaan kurkusta alas. Lisäksi havaitsin kieleni vetreytymisen nopeuttamiseksi painallushieronnan kielen kireisiin kohtiin. Eli käytännössä painoin etusormella kielessäni olevia kipeitä jumipatteja ja tämä auttoi laajentamaan kielen liikeratoja. Tätä ei googlessa lukenut, enkä urheiluhierojataustallani tällaisesta kielihieronnasta ollut kuullutkaan. Mutta autoi todella nopeasti. Pyysin hoitajilta myös jäitä, mutta niitä ei koskaan toimitettu. Osaston jääpalakone oli rikki. Eikä tietenkään vaivauduttu muualta niitä hakemaan.
Pystyin sängyssä maatessani liikuttamaan jalkojani aivan normaalisti. Jumppailin linnunkoipiani, sillä jalkalihakseni olivat olemattomat. Menetinhän lihasmassaa noin 16kg sairaalareissullani, joten voi vain kuvitella kuinka heikko koko kehoni oli. Sain avukseni rollaattorin ja aloitimme kävelyn harjoittelun. Tätä ennen harjoittelin pelkästään suorassa istumissa, mutta sitäkään en kauaa jaksanut. Kävelyn opettelu oli haastavaa, sillä olihan minulla myös lisähappi mukana, koska keuhkot eivät olleet vielä palautuneet. Jaksoin kävellä alkuun muutaman kymmenen metriä kunnes oli pakko istahtaa lepäämään. Kävelyharjoituksia tein happipullon ja rollaattorin avulla päivittäin, samoin jumppasin/hieroin kieltäni ja yritin saada nieluani toimimaan. Neljän päivän jälkeen keskiviikkoaamuna keuhkopolilla sain kuulla, että hoitajat menevät lakkoon ja osasto menee kiinni torstaina. Tällöin pystyin kävelemään jo 70m putkeen osaston käytävillä ja nielemään nestettä sen verran, että tuli tarve virtsata. Ne potilaat lähetettäisiin kotiin, joiden ei ole ihan pakko olla sairaalahoidossa. Torstaiaamuna veljeni ja vaimoni tulivat noutamaan osastolta. Olin ensimmäinen, joka heitettiin ns. pihalle keuhkopolilta. Olin kaiketi parhaassa kunnossa vs. muut osaston potilaat. Eli pyörätuolissa, lisähappi mukana happiviiksillä ja ohjeet/lääkereseptit kourassa kotiin toipumaan muutaman viikon sairausloma kirjoitettuna. Kuulostaa ehkä karulta, multa olin itse helpottunut ja kotiin pääseminen sai toipumiseni todella nopeaan vauhtiin. Ahdistava ja ei ihmisläheinen hoito keuhkopolilla oli jälkeenpäin ajateltuna potilaan toipumisen kannalta järkyttävää. Hoitajat tekivät vain sen mitä oli pakko. En ole valittajatyyppiä, mutta usein öisin heräsin hoitajien mekkalaan tai siihen, että hoitaja oli jättänyt valot huoneeseen päälle käytyään huoneessa. Useasti samana yönä. Ruokaa kyllä tarjottiin, mutta sillä ei ollut väliä, etten pystynyt mitään syömään. Onneksi pääsin kotiin.
Viimeisessä osassa kerron miten toipumiseni edistyi ja millä aikataululla palasin töihin.
Tiesitkö muuten, että bakteerikehkokuume aiheuttaa enemmän kuolemia kuin viruskeuhkokuume. Bakteerikeuhkokuume voi tulla esim. influenssan jälkitautina ja sen sairastaneella voi jäädä pysyviä keuhkovaurioita, jolloin lisähappea voi joutua käyttämään loppuelämän.
-Toni