petos

Valmistelen uutta rikossyytettä petoksesta vakuutusyhtiön työntekijää kohtaan

Blogiani lukeneet tietävät, että tein taannoin tutkintapyynnön poliisille, rikosnimikkeellä petos, vakuutusyhtiön työntekijästä. Tämähän ei tietenkään mennyt syyttäjälle asti. Perustelut olivat sitä tasoa mitä nyt voi olettaa korkeakouluharjoittelijalta ja ylikonstaapelilta kun he yhdessä lähtevät pohtimaan lakipykäliä ja mistä on kysymys. Tämänkin

Poliisi käsitteli vakuutusyhtiön työntekijää koskevan rikosilmoituksen petoksesta väärin

Toisin sanoen valtion virkamiehenä toimiva poliisi ei lähtenyt viemään asiaa eteenpäin, koska eihän nyt virkamies lähde toista virkamiesvastuussa olevaa syyttämään. Varsinkaan kun ei näytä olevan edes ammattitaitoa käsitellä perustellusti päätöstään. Lisäksi rikosilmoituksen käsittelyn pohjusti korkeakouluharjoittelija, joka on aivan käsittämätöntä. Eikö

Valitus Vakuutusoikeuteen

Tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun valitan Vakuutusoikeuteen. Haluan vain nähdä konkreettisesti miten valitusasiani käsitellään ja ennen kaikkea voiko vakuutusyhtiön työntekijät tehdä samoin Takon ja Tamlan kohdalla eli eivät lähetä oleellisia asiakirjoja muutoksenhakuelimeen ja jättävätkö kuulemispyynnön jälleen tekemättä. Tein