Krooninen kipu on tuttu kaveri minulle. Se on ollut läsnä elämässäni vasemmassa silmässä vuodesta 2013 lähtien työtapaturmasta johtuen. Kipu määrä on subjektiivinen käsite, mutta oma sietokykyni on ns. normikivulle kasvanut vuosien saatossa. Tilanne on kivun sietämisen osalta sama kuin työtapaturman sattumisen jälkeen eli silmän rasituksen, sekä stressitason noustessa kivun määrä nousee enenemissä tasolle, jota en siedä ilman lääkitystä ja lepoa. Vakuutusyhtiön vakuutuslääkäreiden mukaan vasemman silmän särky ei ole kuitenkaan uuden koulutuksen jälkeen enää syy-yhteydessä työtapaturmaan. Olen koulutuksella parantuntunut vammastani. Toimintakyvyn saavuttaminen kivun kustannuksella ei ole paranemista. Se on selviytymistä.
Syksyn ja talven pimeä aika kontrasteineen on silmän jaksamisen kannalta joka vuosi vaikeaa aikaa. Tuntuu, että ikääntymisen myötä vain vaikeammaksi pimeän ajan sietäminen kasvaa. Kesälomalla aiheutuneen solisluun katkeamisen johdosta kesälomani siirtyi ja päätin pitää sen nyt itselleni silmän kannalta vaikemmassa ajankohdassa eli ns. pimeällä ajalla. Olen siis nyt ollut vajaan viikon lomalla ja loma jatkuu tammikuun puoliväliin asti.
Huomasin heti lomalle jäätyäni todella tarvitsevani totaalilepoa. Virta oli totaalisen loppu ja sen vuoksi myös artikkelien kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Nyt noin viikon lomailun jälkeen alkaa mieli piristymään ja jaksaminen kasvaa. Ei stressiä töistä, ei levon puuttesta, eikä tarvitse pakkotahtisesti rasittaa silmää silmätarkalla työllä ja esittää jaksavansa.
Kivun määrä on itselleni vakio eli silmä särkee tasaisesti koko ajan. Kesäisen fillarionnettomuuden jälkeen solisluu katkenneena makasin ambulansissa ja ensihoitaja kysyi kivun määrästä arviotani asteikolla 1-10. Taisin vastata kaksi. Leikkauksen jälkeisen ensimmäisen yön jälkeen fysioterapeutti soitti kotiini ja kysyi miten olen kipujen kanssa pärjännyt. Kuulemma kaksi ensimmäistä vuorokautta ovat kivuliaita ja nukkuminen myös hankalaa. Totesin, ettei tässä mitään ihmeellistä. Olen nyt kävelyllä jokirannassa, enkä ole kipulääkkeitä joutunut solisluun/leikkauksen jälkeen ottamaan. Katkenneesta solisluusta aiheutuneen sairausloman aikana söin kipulääkkeitä kolme kertaa vasemman silmän kipuun. Silmää rasitin poikkeuksellisen paljon ollessani paljon petipotilaana.
Silmäkipu voimistuu joka kerta, kun joudun viestittelemään vakuutusyhtiön työntekijöiden kanssa. Vittuilevia vastauksia ja uhkailuja, sekä olla vastaamatta kysymyksiini johtavat sisimmissäni vihaan. Miksi joudun tätä paskaa sietämään käytännössä 50 % työkykyisenä nykyiseen työtehtävääni ja tappelemaan edelleen korvausten oikeellisuudesta? Voisin luovuttaa, mutta kun se ei nyt vaan minulle ole mahdollista. Aion jatkossa lopettaa töissä rimpuilun ja siirtyä sairauslomalle herkemmin kivun määrän noustessa yli sietorajani. Jatkuva taistelu vakuutusyhtiön työntekijöitä vastaan kuluttaa enemmän kuin itse vamma.
Vakuutusyhtiö on antanut maksusitoumuksen useaan kipulääkkeeseen vuoden 2029 loppuun asti. Vakuutusyhtiö maksaa kaikki silmää koskevat tutkimuskäynnit, sekä mm. silmälasini. Koska edellämainitut kuuluvat lakisääteisen työtapaturmavakuutuksen korvauksiin. Mutta vakuutusyhtiön ortopedi vakuutuslääkärin mukaan vasemmasta silmästä johtuvat sairauslomat eivät ole syy-yhteydessä työtapaturmaan. Tällöin sairauslomalla saan kta:n mukaista sairausajan palkkaa, joka korottaa vuosityöansiotani. Tämä taas tarkoittaa, että tuloni nousevat ja vakuutusyhtiön laskelmissa se tarkoittaa pienempiä maksettavia korvauksia. Tätä epäloogisuutta ajatellessa silmäkipu nousee välittömästi. Miten sama vamma voi olla yhtä aikaa korvattava ja ei-korvattava?
Parikymmentä vuotta olisi työuraa vielä jäljellä. Vakuutusyhtiön vakuutuslääkärit, lakimiehet ja korvauskäsittelijät ovat tehneet elämästäni täyttä helvettiä, eikä loppua näy. Vihani on suunnaton heitä kohtaan ja puran sitä tällä hetkellä blogiini kirjoittamalla, sekä urheilemalla. Kirjoittaminen vie ajatukset pimeimpään ja syvimpään. Terapiana toimii vielä. Urheilu ja treeni vie ajatukset pois kaikesta tästä paskasta, kestämättömästä arjesta. Ilman ulkoilua ja treenaamista en jaksaisi kirjoittaa. Saan urheilusta valtavasti voimaa ja se on pakokeinon lisäksi avain jaksamaan.
Olen käytännössä jälleen samassa tilanteessa, kuin vuonna 2013, joutuen työtapaturman seurauksena jättämään silloisen työni. En kyennyt sitä silmävamman vuoksi tekemään.
Minut koulutettiin pakolla digitaaliseen markkinointiin vastoin Näkövammaisten keskusliiton vuoden 2015 kuntoutusselvityksen näkemystä:
Luovuttaminen ei ole vaihtoehto.
-Toni
