Työnantajan lainvastainen toiminta ja määräaikojen umpeutuminen veivät työtapaturman uhrin oikeudet
Hyvin tyypillistä toimintaa työnantajalta. Käsittämättömästi asia saadaan AVI:llekin selitettyä aina niin ettei asianosaisia saada paikalle ja tutkinnassa suoritetaan yksipuolinen kuuleminen. Ymmärrän työtapaturmassa kuolleen henkilön läsnäolon puutteen, mutten työntekijän puutumista, joka olisi omaan tutkintaansa voinut osallistua. Vieläpä kun itse on AVI:n kutsunut paikalle. Näin tietysti saadaan tutkinnasta jätettyä oleellisia tietoja kertomatta eli yhtä suunniteltua kuin ilmoitusvelvollisuuden rikkominen. Tämä on näköjään normikäytäntö. Kyse ei voi olla tietämättömyydestä.
