Harmillisinta on, että suomalainen uskoo niin vahvasti oikeudenmukaiseen ja median hehkuttamaan vähiten korruptoituneeseen valtioon ja sen virkamiehiin. Ei Suomessa oikeutta saa. Yritän tässä blogissa omalta osaltani auttaa ennaltaehkäisevästi työntekijöitä ymmärtämään etukäteen, mitä he tulevat kohtamaan, mikäli vakava työtapaturma sattuu kohdalle.
Eräät lakimiehet yrittävät houkutella työtapaturman uhria asiakkaakseen uskottelemalla aluksi asiakkaan voivan käyttää lakipalveluidensa maksuun oman kotivakuutuksensa oikeusturvavakuutusta pelkällä omavastuulla. Saadaan keskusteluyhteys. Jossain vaiheessa selviää, että tämä ei ole mahdollista. Työhönriitoihin eli siis näin ollen myös työtapaturmiin liittyen ei kyseinen kotivakuutuksen osa eli oikeusturvavakuutus kohdistu.
Työnantajalla on tärkeä velvollisuus huolehtia työntekijän turvallisuudesta työssä, kuten työturvallisuuslaissa velvoitetaan. Työsopimuslaissa velvoitetaan, että työnantajan on huolehdittava työturvallisuudesta työntekijän suojelemiseksi tapaturmilta ja terveydellisiltä vaaroilta viitaten työturvallisuuslakiin. Työnantaja on vahingonkorvausvelvollinen työturvallisuutta koskevien velvoitteiden rikkomisesta. Työnantaja voi siis joutua korvausvastuuseen vahingonkorvauslain perusteella.
Ei ole olemassa vakuutusta, joka korvaisi aiheutetut vahingot automaattisesti. Eikä myöskään vakuutusta, joka kumoaa vahingonkorvausvelvoitteen, mikäli otettu vakuutus ei vahinkoja korvaa. Kun vakuutusyhtiö ei korvaa tuottamuksellista työtapaturmaa, sen korvaa vahingonaiheuttaja. Työnantaja on ottanut vakuutuksen osana riskienhallintaa. Työtapaturmavakuutus on pakollinen tietyin edellytyksin, mutta vahingonkorvausvastuuta se ei kumoa.
Vakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan tarjoa yksityishenkilölle sellaista oikeusturvavakuutusta, jota voisi käyttää lakipalveluihin ajaakseen omia riita-asioitaan työsuhteeseen liittyen. Ei siis myöskään työtapaturma-asioissa vaatimusta vahingonaiheuttajalta korvata aiheuttamansa vahinko, koska työtapaturma liittyy työsuhteeseen. Eikö ole omituista, että vaikka yksityishenkilöllä olisi halua ostaa vahingon varalle oikeusturvavakuutus työtapaturmien varalle, ei hänelle ole tällaista vaihtoehtoa tarjolla? Mutta yksi keino saada vakuutus työtapaturmien oikeusturvavakuutukseksi on ja sehän on tottakai ammattiliitot. Mikäs muukaan. Sieltä sitten vaan oikeusapua hakemaan välillisesti.
Ammattiliittojen oikeusturvavakuutuksista korvataan yleensä asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja työhön liittyvissä asioissa. Käytännössä siis työntekijä joutuu tappelemaan vakuutusyhtiötä vastaan omista lakisääteisistä korvauksistaan toisen ottaman vakuutuksen eli työtapaturmissa työnantajan ottamasta työtapavakuutuksesta, joka ei korvaa aiheutunutta vahinkoa. Miljardiyhtiötä vastaan omalla rahalla.
Kun vakuutusyhtiö ei selvää tapausta korvaa, on mahdollista hakea korvaukset työnantajalta. Maksamattomia korvauksia vaatiessaan ja siihen oikeusturvavakuutuksen kautta apua halutessaan, on työntekijän kuuluttava ammattiliittoon. Ammattiliittoon, jolla on ehkä mahdollisesti tähän vakuutus. Eihän ammattiliitot tästä julkisesti mitään tietenkään mainitse. Olisiko houkutin mainostaa kyseistä vakuutusta ja käyttää sitä, koska sellainen liitolla on? Kuinka moni ammattiliiton jäsen tietää oman liittonsa oikeusturvavakuutuksen sisällön? Moni on liitossa vain sen vuoksi, että apua saa, kun korvausvaade aiheutuu laittomana irtisanomisena tai vakavan työtapaturman johdosta.
Ennen edes liittymistään ammattiliitton olisi työntekijän selvitettävä, onko kyseinen ammattiliitto vakuuttanut jäsenensä liiton ottamalla oikeusturvavakuutuksella. ”Näihin
oikeusturvavakuutuksiin liittyy erilaisia rajoituksia, jotka voi tarkistaa ammattiliitosta ja vakuutuksen myöntäneestä vakuutusyhtiöstä.” Näin opastaa Finen rahoitus- ja vakuutusneuvonta vuoden 2018 julkaisussaan. Veikkaan, että vakuutusehdot ovat omavastuineen niin pimennossa, että niitä tietoja ei anneta ammattiliitoista, eikä vakuutusyhtiöistä. Tätä täytynee vähän selvitellä, mutta jos jollain lukijoista on tietoa niin laittakaahan viestiä, kiitos.
Ammattiliittojen kautta voisi periaatteessa olla mahdollisuus saada oikeusturvavakuutuksen kautta apua, mutta eihän se voi olla vaatimus. Rikotaanko tässäkin ihmisoikeuksia pakottamalla työntekijä ammattiliittoon, mikäli hän haluaa työntekijänä vakuuttaa itsensä oikeusturvalla mahdollisesti joutumalla työtapaturmien korvausprosesseihin, eikä se yksityishenkilönä onnistu? Ammattiliitot eivät kuitenkaan lakiapuaan anna kuin harvoin jäsenilleen. Jotkut ammattiliitot ehkä marginaalisesti enemmän kuin toiset. Herää kysymys, onko kaikilla ammattiliitoilla minkäkin tasoiset oikeusturvavakuutukset työriitoihin? Vai onko jopa niin, että joillakin ammattiliitoilla ei ole ollenkaan kyseistä vakuutusta? Joka tapauksessa tyhmäkin tajuaa kyseisen järjestelmän tarkoitusperän.
Toisaalta, kun vakuutusta käyttää, nousevat vakuutusmaksut eli olisi mielenkiintoista tietää ammattiliittojen oikeusturvavakuutusten hinnat eri vakuutusyhtiöissä. Ja tästähän päästään ammattiliitojen puheenjohtajiin, jotka eräät istuvat vakuutusyhtiöiden hallituksissa. Luulisi heidän olevan siellä siksi, että valvovat jäseniensä oikeuksia. Eiväthän se siellä istu oman etunsa ja isojen palkkioiden vuoksi, eiväthän. Ovatkohan jossain tätä mainostaneet ja perustelleet tarpeensa vakuutusyhtiöiden hallituksissa istua? Puoluepoliittiset kytkökset, vakuutusyhtiökytkökset.. palataanpas takaisin aiheeseen ettei lähdetä väärille urille.
Miksi siis vakuutusyhtiöt eivät tarjoa oikeusturvavakuutusta yksityishenkilöille sisältäen työhön liittyvät riidat eli myös työtapaturmakorvausten hakemisessa vahingon aiheuttajalta eli työnantajalta? Eihän kyseisissä tapauksissa vakuutusyhtiöitä olla haastamassa, vaan vaaditaan vahingonkorvausta vamman aiheuttajalta. Tällöin työnantaja saisi hakea työntekijälleen ottamastaan tapaturmavakuutuksesta korvaukset vakuutusyhtiöltä jälkikäteen mikäli haluaa. Työnantajan tulisi olla ensisijainen korvaaja aiheuttamastaan vahingosta. Tai onhan se nytkin, mikäli vakuutusyhtiö korvaa. Korvaukset vain tulevat työnantajan vakuutuksen kautta. Mutta kun vakuutus ei yllätys yllätys läheskään aina korvaa.
Asia menisi oikein, mikäli vakuutuksen ottajan tulisi taistella evätyistä korvauksista. Tällöin työnantaja vakuutuksen ottajana hakisi lain mukaisia korvauksia vakuutusehtojen mukaisesti. Eiväthän työnantajatkaan sellaista tapaturmavakuutusta hankkisi, joka ei lähtökohtaisesti sattunutta vahinkoa korvaa, vaan mahdollinen vahinko jäisi heidän omaksi korvattavakseen.
Kyseinen oikeusjärjestelmä on tältäkin osalta täysin läpimätä. Vakavan työtapaturman uhrin asemassa ei oikeusturvaa ole. Pitää olla ns. oma kukkaro kunnossa eli lompakossa on oltava voimaa noin 50 000 € oikeudenkäyntikuluja varten. Muutoksenhakuun vääriin vakuutusyhtiön päätöksiin ei yksityishenkilö oikeusturvavakuutusten kautta myöskään oikeusapua saa.
Tiesitkö muuten, että vakuutusyhtiöllekin voi lähettää laskun, mikäli eivät maksa sinulle kuuluvaa ansionalenemakorvausta? Sopimusrike. Laskun maksamatta jättäminen johtaa perintään ja lopulta käräjille. Tätähän vakuutusyhtiö ei uutisotsikoihin halua. ”Konkurssi on maksukyvyttömyysmenettely, joka koskee velallisen kaikkia velkoja ja jossa velallisen koko omaisuus käytetään konkurssivelkojen maksuun. Jos yritys, toiminimellä työskentelevä luonnollinen henkilö tai vaikkapa säätiö ei pysty maksamaan velkojaan, sitä uhkaa konkurssi.”
-Toni