Hain muutama viikko sitten vakuutusyhtiöltä työtapaturmassa vammautuneen vasemman silmän särystä johtuvista sairauspoissaoloista korvauksia työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella. Sairauspoissaoloja yhteensä viimeisimmän vuoden ajalta yht. 34 päivää. Syy-yhteys on todettu Tamlassa ja myönnetty vakuutusyhtiössä vuonna 2016, Tyksin kipuklinikan ja silmäpolin asiantuntijalääkärit ovat ohjanneet sairauspoissaolot työterveyden hoidettavaksi. Oftan laajennustippa on käytössä ennaltaehkäisevästi ja akuutisti kivun lievittämiseen. Vakuutusyhtiö on antanut maksusitoumuksen 31.12.2029 asti 5 eri lääkkeeseen ja korvannut apuvälineet, kuten esim. silmälasit.
Eli mikäli vakuutusyhtiön olisi katsonut sairauspoissaolot syy-yhteydessä työtapaturmaan ja korvaisi sairauspoissaolot työnantajalle vuosituloni palkan suhteen pienenisi. Tämä tarkoittaisi korjausta tulorekisteriin ja vakuutusyhtiön korvausmäärän kasvamista. Näinhän ei tietenkään vakuutusyhtiön kannalta voitu asiaa nähdä. Money talks!
Silmäsärky on yli kymmenen vuoden ajan laskenut elämisen laatua ja aiheuttanut sairauspoissaoloja töistä, mutta vakuutusyhtiön käyttämän luottolääkärinsä, nykyään Pihlajalinnassa työskentelevän ortopedin (edellisellä kertaa hän oli myös vakuutusyhtiön sivuilla palkkalistoilla, tätä en nyt tarkastanut onko vieläkin), jonka lausunto omatuntonsa, kunniansa ja tietämyksensä kautta pystyy minua tutkimatta kumoamaan hoitavien lääkäreiden lausunnot vuodesta toiseen. Edelliset kaksi eri kumoavat lausunnot kirjoittaneita ortopedeja olivat Aavan ja Pihlajalinnan palveluksessa. Silmäsärky myönnetään, mutta sairauslomia ei voi särystä korvattavaksi saada. Ortopedin mukaan vamma ei ole pahentunut, eikä näin ollen aiheuta sairauslomia. Tässä päätös:

Paluu työelämään kirjoituksessani mainitsen heti uudelleenkoulutuksen jälkeen työhönpaluuni aiheuttamat silmäsäryn ongelmat ja mm. lääkärikäynnit Tyksissä eri tutkimuksissa ajalla 29.10.2020 – 30.09.2021 yht. 12 kpl. Nyt kuluvan vuoden aikana olen saanut maksusitoumuksen myös kipupsykologille ja kaikkiin Tyksin tutkimuksiin, mutta nämäkään käynnit eivät puolla silmäsäryn aiheuttavan ongelmia työelämässä. Eikä pelkästään työelämässä, vaan tottakai myös vapaa-ajalla. Vapaa-aikakin, yllätys yllätys, on työtapaturman jälkeen edelleenkin merkittävä osa ihmisen elämää työelämän lisäksi. Kun vapaa-aika menee palautumiseen, ymmärretään, että 100% työkykyä ei ole. Paitsi silmäsairauksiin ja silmävammoihin asiantuntijapätevyyden hankkiman vakuutusyhtiön palkkaaman ortopedin mukaan. Tuskin hän ottaa ainuttakaan silmäpotilasta vastaanotollaan vastaan. Ehkä minut joku päivä, kun on pakko käydä kysymässä diagnoosia.
Käsittelijän kysymykset ortopedille:

Ortopedin vastaukset hänen käytettävissä olevien tietojenja, asiantuntemuksensa ja omantuntonsa kautta:

”Kipua vaihtelevasti edelleen vasemmassa silmässä” Totta. Mitä enemmän silmätarkkaa työtä ja stressiä, sen enemmän kipua. Aivoissa ei tapahdu erottelua, aistimus on sama oli kyse sitten kroonisen kivun pahentumisesta tai lisääntyneestä stressistä. En ole lääkäri, mutta näin on hoitava alan asiantuntijalääkäri lausunut. Hän ei ollut ortopedi.
”Oireiden paheneminen liittyy psyykkiseen stressiin töissä” Vasemman silmän kipu siis ei ole syy sairauslomille ortopedin mukaan. Eli vaiva, johon olette vakuutusyhtiössä myöntyneet maksamaan hoidot ja tutkimukset. Mutta ette sairauslomia, koska ei ole syy-yhteyttä työtapaturmassa vuonna 2013 vammautuneeseen vasempaan silmään!? Päätökseen Tamlassa, johon olette vuonna 2016 taistelun kautta joutuneet myöntymään silmäprofessori Holopaisen lausunnon perusteella? Yrititte tuolloin hylätä koko syy-yhteyden. Nyt luotto-ortopedina otetaan taas asiantuntijana kantaa, vaikka hänen edustamansa vakuutusyhtiön ortopedit tehtiin Tamalassa naurunalaiseksi. Säälittävää.
Kipua vaihtelevasti edelleen vasemmassa silmässä, silmävamman tila vakiintunut yli 10 v aikana (Lisää työtehtäviä, kiireitä luottamusmiestoiminnassa, 4 lasta, vapaaehtoistyö..).” Ei pidä paikkaansa nämäkään siltä osin, jota hän tarkoittaa yrittäen vääristellä totuutta. En ole lähes vuoteen tehnyt luottamusmiestyötä, en tee vapaaehtoistyötä ja huollettavanani on kotona enää yksi alaikäinen. Tilanne on hieman muuttuunut vuodesta 2013, jolloin kaikki neljä lastani olivat peruskouluiässä tai nuorempia ja te eväsitte kaikki korvaukset.
Jälleen on siis aiheutunut sairauslomaa, koska vasen silmä ei kestä silmätarkkaa työtä. Silmä reagoi myös stressiin eli sitä alkaa särkemään. Mikäli silmätarkkaa työtä ja stressiä on liikaa vasemman silmän särky yltyy kestämättömäksi, särkylääkkeistäkään ei ole tällöin apua. Laajennustippaa käytettäessä kipu helpottuu, mutta tällöin en voi tehdä silmää rasittavaa työtä. Silmäsäryn ollessa pahimmillaan en saa nukuttua, vain pätkittäin heräten usein särkyyn. Vapaa-aika ei riitä palautumaan työkykyiseksi eli saamaan silmälle tarpeeksi lepoa. Ns. pimeä aika eli syksy ja talvi pahentavat silmän oireita johtuen valoisuuden vähyydestä ja lisääntyneestä silmän rasituksesta. Tätä on nyt tosiaan yli 10 vuotta jatkunut vakiintuneesti eli se on totta. Työtapaturmasta aiheutuneen pysyvän haitan ja kroonisen kivun kanssa elämisestä aiemmin kirjoittamani artikkeli löytyy täältä.
Edellisistäkin lausunnoistaan tuttu vakuutusyhtiön luotto-ortopedi, joka alan asiantuntija ja firman tuloksen eteen sielunsa myynyt reppana, kehtaa jälleen kirjoitella epätotuuksia hyvällä omalla tunnolla ja tietämyksellään. ”Nyt kuvataan psykosomaattista/ reaktiivista oireilua lisääntyneeseen työstressiin” Olisiko asiaan merkitystä sillä, ettei selviydy silmätarkkaa työtä vaativista työtehtävistä kuten täysin terve? Asiantuntijalääkärit ovat arvioineet työkykyni tilanteen vasemman silmän vamman takia kokopäiväisesti mahdottomaksi suorittaa, mikäli työ vaatii silmätarkkaa työtä liikaa. Miksiköhän työnantaja on räätälöinyt työtehtävät 50 %:iin silmätarkan työn osalta silmästä aiheutuvien ongelmien vuoksi? Eikä kokopäiväinen opiskelu ollut vaihtoehto silmän tilanteen vuoksi, vaan päädyttiin monimuotoon? Aiheuttaako stressiä myös se, että tappelu hänen edustamansa vakuutusyhtiön kanssa on jatkunut jo yli 10 vuotta tietäen, että vittuilu vaan heidän osaltaan lisääntyy epämääräisine vakiintuneine vakuutusyhtiön edun vuoksi hyviksi havaittuina laittomina käytäntöinä.
”Sairauslomat kirjoitettu silmätipan käytön vuoksi ( ei voi ajaa autoa ?)
toimistotyö niin etätyömahdollisuus lienee olemassa. Lisäksi kuvattuna oireita oikeassa silmässä jotka eivät ole korvattavia vasemman silmän vamman
vuoksi.” Voin ajaa autoa silmätipan vaikutuksen alaisena, mikäli käytän vahvuuksilla olevia aurinkolaseja. Etätöitä teen tarpeen vaatiessa, en tipan vaikutuksen alaisena. Tällöin tipan vaikutuksen alaisena rasitus silmään aiheuttaa kovemmat kivut, eikä niiden tarkoituksellinen käyttö lepuuttaakseni silmän lihaksia/ poistaakseni säryn tällöin toimi. Oikean silmän oireita ei ole ollut kuin kerran kaksoiskuvien muodossa, mutta en sairauslomaa tuolta päivältä edes hakenut. Eli täyttää soopaa tämäkin ortopedin lausumana. Voit muuten lukaista kirjoittamastani artikkelista vakuutuslääkärin ja hoitavan lääkärin eroista täältä.
Vakuutusyhtiön kanta on siis selvä. Uusi koulutus on muka parantanut vamman kokonaan tai ainakin siltä osin, ettei se aiheuta sairauspoissaoloja. Lääkityksen, tutkimukset, apuvälineet ja räätälöidyn työn silmän vamman vuoksi ovat syy-yhteydessä silmävammaan, mutta siitä aiheutuneet sairauslomat eivät. Syy-yhteyttä kun ei ortopedin mukaan ole.
Laitoin Vakuutusoikeuteen valitukseni lisälausunnoksi kyseisen päätöksen ja käsittelymerkinnät omine kommentteineni. En voi siis tästä päätöksestä valittaa ennen kuin asiani vuosibonuksen huomiotta jättämisestä on ratkaistu. Terveydentilani on eri asia kuin vuosibonus, mutta vakuutusyhtiö niputtaa asiat samaksi kieltäytyen tekemästä valituskelpoista päätöstä sairauslomista tai osa-aikaisuudesta. Lain mukaan näin ei saisi toimia. Käytännössä siis mikäli haet vääryyksiin oikeutta muutoksenhaun kautta, vakuutusyhtiö voi valitusasian ollessa vireillä tehtailla törkeitä vääriä päätöksiä, eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta valittaa näistä väliaikaisista valituskelvottomista päätöksistä. Oikeusturva, huhuu?!?!
Toteutuneet tuloni muuten tarkastettiin jälleen. Sain uuden vuoden pituisen päätöksen, joka oli jälleen väärin tehty. Vuosittainen indeksikorotus huomioitiin väärin, samoin tuloni ylimitoitettiin jälleen tänäkin vuonna. Sekään päätös ei ole valituskelpoinen, sillä valitusasiani on Vakuutusoikeudessa kesken. Tästä seuraavasssa kirjoituksessani.
Vielä muutama sananen vakuutusyhtiön käyttämistä ns. vakuutuslääkäreistä. He eivät tosiaankaan ole pelkästään vakuutusyhtiössä töissä, vaan pitävät vastaanottoaan yksityisillä lääkäriasemilla, kuten Aava ja Pihlajanlinna. Jokainen voi siis päätellä mm. tämän silmävammaan lausuntoja antavan ortopedin tarkoitusperistä ja diagnoosin oikeellisuudesta, kun vastaanotolle tulee työtapaturmassa vakavasti polvensa loukannut ortopedin edustaman vakuutusyhtiön vakuutuksista korvauksia havitteleva vammautunut. Tuskin hän mainitsee kytköksistään.
Tiesitkö muuten, että käsittelymerkinnät tulee olla ajan tasalla ja niitä tulee osata vaatia vakuutusyhtiöstä. Käsittelijöiden, lakimiesten ja lääkäreiden lausunnot kellonajoilla, päivämäärillä, sekä lausuntojen antajan omilla nimillä. Vai onko kyseessä sittenkin vain botit, vai onko joku joskus kyseisiä kavereita tavannut? Mihinkään ei voi nykyään luottaa. Vielä vähemmän vakuutusyhtiöön.
-Toni