kuka käyttää julkista valtaa

LähiTapiolassa korjaillaan menettelyvirheitä kirjoitusvierheinä

Kuka voi antaa luotettavan lausunnon akkommodaatiovaurion todellisesta vaikutuksesta työkykyyn? Se ei ole vakuutuslääkäri. Eikä varsinkaan omassa tapauksessani. LähiTapiola ei ole käyttänyt ainuttakaan silmälääkäriä vakuutuslääkärinä antamassa lausuntoa. Ehkä syy on siinä, ettei kukaan silmälääkäri vakuutuslääketiedettä hyväksy tai tarjottava rahanippu ei ole riittänyt moraalin ostoon.

Työtapaturmien ja ammattitautien korvauskäsittelyissä vakuutusyhtiöt käyttävät julkista valtaa

Järjestelmän rakenteellinen ongelma syntyy siitä, että valtio on antanut voittoa tavoitteleville pörssiyhtiöille luvan käyttää julkista valtaa tavalla, joka palvelee niiden omaa taloudellista etua. Tämä mahdollistaa vakuutuslääketieteeseen perustuvat, korvauksia systemaattisesti leikkaavat käytännöt sekä sen, että ensiasteen muutoksenhaku (Tamla) on rahoituksellisesti sidottu samoihin yhtiöihin, joiden päätöksiä sen pitäisi arvioida. Kun tähän kytkeytyvät puoluepoliittisesti sidoksissa olevat ammattiliitot, hiljainen ja varovainen media sekä ministeriö Valtiokonttoreineen, syntyy kokonaisuus, jossa valvonta on käytännössä näennäistä. Jos lakien noudattamista ei valvota eikä ilmoitettuihin lainvastaisuuksiin puututa, järjestelmä ei muutu. Eihän sen ole tarkoituskaan muuttua.