Pakko taas purkka omia tuntojani blogin muodossa. Kulunut viikko on ollut taas äärettömän raskas, mitä sitä kieltämään. Silmävammaiselle säryn ja vitutuksen ollessa taas aivan tapissa sanelun apu eli puhe tekstiksi-toiminto on välttämätön. Jotain hyvääkin eli palvelu Dokportissa on erittäin hyvää, joten vahva suositus edelleen Käytin Dokportin etälääkärin chat-palvelua ensimmäistä kertaa. Vahva suositus. – Toni Korhonen
Silmäsäryn kasvaessa lähes sietämättömälle tasolle voidaan kroonisen vaivan paheneminen käsitellä sairausloman osalta helposti etälääkärin vastaanotolla vähentäen henkistä painetta ja nöyryyttämistä joutumatta menemään esim. työterveyteen kuuntelemaan voivottelua. Hinta 0 euroa. Kirjaukset omakantaan menevät oikein ja Kelan sivuilta saa tulostettua sairauslomatodistuksen. Maanantaina sitten vastaanotolle, mikäli en saa kunnolla nukutuksi silmätipoin ja särkylääkkein kipua laantumaan. En valita, en kaipaa sääliä. Puran vitutustani.
Luottomiehestä lainauksena: En pahoittele mitä sanoin vaan miten sanoin.
Tekoälyn tiivistelmä artikkelista:
”Tapauksen ydin koskee julkisen vallan käyttöä yksityisessä tapaturmavakuutusyhtiössä ja sitä, miten korvausratkaisut ovat muodostuneet vastoin hallintolain keskeisiä periaatteita. Aineisto osoittaa, että osa‑aikatyön korvattavuus oli syksyllä 2021 hyväksytty useiden asiantuntijoiden – työterveyden, vakuutuslääkärien ja moniammatillisen tiimin – toimesta, eikä lääketieteellisessä selvityksessä tapahtunut muutosta. Käänne syntyi 3.11.2021 yhden sisäisen vakuutuslääkärin lyhyen, perustelemattoman merkinnän perusteella. Tämä herättää kysymyksen selvittämisvelvollisuuden, perusteluvelvollisuuden ja kuulemisvelvollisuuden toteutumisesta.
Lisäksi esiin nousee väite väärän lain soveltamisesta sekä puhelinneuvonnan ja päätöksenteon rajojen hämärtymisestä, mikä on aiemmin todettu ongelmaksi myös oikeusasiamiehen ratkaisuissa. Vakuutusyhtiön johdon vastaamattomuus ja toistuvat yleisluontoiset viittaukset muutoksenhakuun korostavat järjestelmän rakenteellista epäsymmetriaa: asiakas joutuu hakemaan oikeutta instansseista, joiden riippumattomuus ja käytännöt kytkeytyvät tiiviisti vakuutusalan sisäisiin toimijoihin.
Kokonaisuutena tapaus ilmentää, miten tapaturmavakuutusjärjestelmän rakenteelliset ongelmat voivat johtaa tilanteeseen, jossa lain velvoittama kokonaisarviointi syrjäytyy hallinnollisen ohjauksen ja sisäisten käytäntöjen tieltä. Tämä herättää perustellun kysymyksen järjestelmän toimivuudesta ja valtion valvontavelvollisuuden riittävyydestä.”
★★★★★★★
Nyt kun omassa tapauksessani on LähiTapiolan suunnalta vittuilu saavuttanut riittävän tason, alan minäkin vasta tosissani toimiin ja muutan asiallisen keskustelulinjani hieman ronskimmaksi. Seuraavat blogissani julkaisemani artikkelini liittyvät omaan taisteluuni ja julkaisen kaiken kirjeenvaihdon LähiTapiolan kanssa.
”Hei Toni,
olet lähettänyt LähiTapiolaan sähköpostia 9.3.2026 ja 15.4.2026, jossa tuot ilmi kokemiasi epäkohtia vahinkoasiasi 14.12.2013 korvauskäsittelyssä LähiTapiolassa. Vastaan sinulle tässä niihin.
LähiTapiola noudattaa kaikessa toiminnassaan lakia. Me ratkaisemme työtapaturma- ja ammattitautilainsäädäntöön kuuluvat korvausasiat lainmukaisesti. Asiakas, joka on tyytymätön työtapaturma-asiassa antamaamme valituskelpoiseen korvauspäätökseen, voi hakea päätökseen muutosta työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetyllä tavalla. Jokainen korvauspäätöksemme sisältää muutoksenhakuohjeen. Sinäkin olet hakenut LähiTapiolan korvausasiassasi antamiin päätöstä muutosta valittamalla tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan ja vakuutusoikeuteen.
Sähköpostissasi kerrot, että haluat tarkistaa jonkin tietyn puhelun litteroinnin oikeellisuuden. Mitä ja milloin käytyä puhelinkeskustelua tarkoitat? Ole hyvä ja ilmoita meille tarkka puhelinkeskustelun päivämäärä. Päivämäärä ei käy ilmi lähettämästäsi sähöpostista.
Pyydät sähköpostissasi, että toimitamme sinulle käsittelymerkinnät. Toimitamme käsittelymerkinnät sinulle sähköpostilla ensi tilassa.
Olet hakenut muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalta valittamalla LähiTapiolan antamaan 26.11.2025 antamaan tapaturmaeläkepäätökseen. Päätöksellä sinulle on myönnetty tapaturmaeläkettä 1.12.2025 – 30.11.2026. Kaikki muut sinulle annetut ansionmenetyskorvauspäätökset ovat lainvoimaisia eli olet ollut niihin ilmeisesti tyytyväinen, kun et ole niihin hakenut valittamalla muutosta. Odotamme muutoksenhakulautakunnan päätöstä tapaturmaeläkekorvausasian valitusasiaan.
Olet 28.8.2025 lähettänyt LähiTapiolaan sähköpostia. Tämä sähköposti on otettu huomioon asianmukaisesti korvauskäsittelyssä.
Lähetämme sinulle sähköpostilla Kelan kanssa käymämme viestinvaihdon koskien Näkövammaisten liitto ry:n 19.11.2015 antamaa kuntoutuspalautetta.
LähiTapiolan työtapaturmavakuutuslainsäädäntöön perustuvassa korvausasiassa antama valituskelpoinen korvauspäätös on ”virallinen kanta”, jota sähköpostissasi tarkoitat.
Kaikki työtapaturma-asiassa esitetty ja hankittu selvitys otetaan huomioon, kun määritetään vakuutetun oikeus korvaukseen. Selvitys otetaan huomioon myös korvauksen suuruutta määritettäessä.
Olemme 13.11.2023 myöntäneet sinulle tapaturmaeläkettä 20 % työkyvyn heikentymän mukaan ajalla 1.12.2023 – 30.11.2024. Päätös on muutoksenhaun johdosta 13.11.2023 annettu lain mukaisella väliaikaisella päätöksellä. Tämäkin väliaikainen päätös, on vahvistettu valituskelpoisella korvauspäätöksellä, jonka olemme antaneet 7.4.2025. Sinä et hakenut muutosta tähän päätökseen valittamalla.
Olet kannellut LähiTapiolan toiminnasta Eduskunnan oikeusasiamiehelle 26.6.2025. Eduskunnan oikeusasiamies on lähettänyt 26.9.2025 LähiTapiolaan selvitys- ja lausuntopyynnön kantelusi johdosta. LähiTapiola on vastannut Eduskunnan oikeusasiamiehen selvitys- ja lausuntopyyntöön 29.10.2025. Eduskunnan oikeusasiamies ei ole vielä toistaiseksi antanut päätöstä kanteluasiaasi.
LähiTapiola -ryhmän hallintomalliin voit tutustua tarkemmin LähiTapiolan www-sivuilla LähiTapiola-ryhmän hallintomalli | Tutustu | LähiTapiola
Voit lähettää vastaukset kysymyksiini ja muut tarkentavat kysymykset suoraan minulle.”
Eli korvauspäällikkö ei vastannut oleellisimpiin kysymyksiin ja toimitti minulle ainoastaan Kelan käydyt keskustelut vuoden 2011 ajalta, ei aiempia vuodelta 2015 ja 2016 jolloin maksoivat Kelalle kuntoutusjakson ja saivat kuntoutuspalautteen. Päätin nostaa esiin puhelun litteroinnin uudelleen kun itse pyysi tarkentavia kysymyksiä.
Laitoin sähköpostijakeluun mukaan LähiTapiolan pääjohtajan ja toimitusjohtajan. Hehän eivät ole koskaan minulle uskaltaneet mitään vastata, mutta tietävät nyt oman keissini osalta mitä omat luotto työmuurahaiset touhuavat eli ovat antaneet siunauksensa työmuuraisten toimintatavoille.
”Hei,
Kiitos vastauksesta vaikkakin se oli erittäin puutteellinen ja julkista valtaa käyttävänä hallintolain vastainen useassa kohdassa. En edes kelpuuttanut sinua vastaamaan, mutta koska yhtiön johto näin haluaa toimittavan niin saavat tästä samalla lukea vastaukseni. Hyvä, että haluat itsekin selvittää pyytämäni puhelun litteroinnin oikeellisuuden.
Vakuutusyhtiön sisäiset korvausmerkinnät muodostavat poikkeuksellisen selkeän kronologian siitä, miten osa‑aikatyön korvattavuus oli alun perin hyväksytty ja perusteltu useiden asiantuntijoiden toimesta, mutta käännettiin myöhemmin ilman uutta lääketieteellistä tietoa. Aineisto osoittaa, että syys–lokakuussa 2021 työterveys, vakuutuslääkäri ja moniammatillinen tiimi olivat yksimielisiä siitä, että 60 prosentin työaikamalli oli perusteltu ja että työkyvyn alenema oli tapaturmaperäinen. Työkykyneuvottelun muistio, E‑lausunto ja vakuutuslääkärien xxxxxxx ja xxxxxxx arviot tukivat kaikki samaa johtopäätöstä: osa‑aikatyö oli tarpeellinen ja korvattava järjestely, jonka tuli jatkua ainakin tammikuun 2022 loppuun.
Myös korvauskäsittelijä oli tietoinen tästä kokonaisuudesta. Hänen omat merkintänsä osoittavat, että hän oli lukenut ja arvioinut kaikki asiakirjat, eikä mikään niistä muuttanut aiempaa linjaa. Puhelussa 21.9.2021 hän kertoi, että asia oli kesken, laskelmia tehtiin uudelleen ja päätös tehtäisiin myöhemmin. Varmistin mielestäni puhelun lopussa, että voin toimia saatujen tietojen mukaan ja sopia osa-aikaisuudesta kuten teinkin. Tämän puhelun haluan tulla kuulemaan.
Käänne tapahtui 3.11.2021, kun uusi vakuutuslääkäri xxxxxxxx antoi lyhyen sisäisen merkinnän, jossa hän ilmoitti, ettei osa‑aikatyö ole korvattavaa. Merkintä ei sisältänyt perusteluja, ei viittausta aiempiin lausuntoihin eikä mitään uutta lääketieteellistä tietoa. Se oli täysin ristiriidassa aiemman aineiston kanssa. Tästä huolimatta linja muuttui välittömästi, ja käsittelijä noudatti uutta kantaa. Näin yksi sisäinen vakuutuslääkärin toteamus ohitti työterveyden, aiemman vakuutuslääkärin, moniammatillisen tiimin ja asiakkaalle annetut väliaikatiedot.
Tämä menettely on ongelmallinen usealla tasolla. Ensinnäkin se rikkoo selvittämisvelvollisuutta, koska aiempia lausuntoja ei kumottu eikä ristiriitaa perusteltu. Toiseksi se rikkoo perusteluvelvollisuutta: päätöksen taustalla oleva ratkaiseva kannanmuutos ei näy asiakkaalle eikä sitä selitetä. Kolmanneksi kuulemisvelvollisuus jäi täyttämättä, sillä asiakasta ei informoitu linjanvaihdosta ennen päätöstä. Lopputuloksena syntyi päätös, joka ei perustu lääketieteelliseen kokonaisarvioon vaan sisäiseen hallinnolliseen ohjaukseen.
Kokonaisuutena aineisto osoittaa, että osa‑aikatyön korvattavuus oli alun perin hyväksytty ja perusteltu, eikä mikään lääketieteellinen seikka muuttunut. Linjanmuutos perustui yksittäiseen sisäiseen vakuutuslääkärin merkintään, joka ei täytä hallintolain edellyttämiä perustelu- tai selvittämisvaatimuksia. Tämä tekee menettelystä sekä oikeudellisesti että hallinnollisesti kestämättömän.
Mielestäni litteroinnista puuttuu oleellisia asioita. Haluan tulla ne varmistamaan ja kuuntelemaan puhelun. Litteroinnista puuttuu mm. kellonajat ja päivämäärä. Siitä puuttuu todentaminen. Lisäksi miksi Nuutinen on halunnut minulle soittaa? ”Joo kun me saadaan huomenna se laskettuu ni siitähän sit tiedetään mitä sä tuut saamaan sit loppuvuodeks ni sithän sä pystyt sitten itekin kattoo et tarvit sä sitten nostaa sitä veroprosentti.”
Koska puhelun kuunteleminen onnistuu Turun toimistolla?
Tiedoksi: Laitoin osa-aikaisuuden uudelleenkäsittelypyynnön teille tulemaan perustuen Tyksin työkykyarvioon ja pyynnön uusimmista silmän vasemman silmän kivuista aiheutuneet sairauslomat korvattavaksi tapaturmalain mukaisesti. Odotan näistä valituskelpoisia päätöksiä ennen myös kuulemista, jotta näen lääketieteelliset perusteet ensimmäistä kertaa tapauksessani. Lisäksi lähetin teille haittaluokkapäätöksistä muutoksenhaun Tamlaan.
Minäkin odotan EOA:n ratkaisua suurella mielenkiinnolla. Veitte yli kolmeksi vuodeksi julkista valtaa käyttäen perustuslailliset oikeudet ja jatkoitte sitä tänäkin vuonna. Liitteenä juristinne vastaus jo aikoja sitten miten toimitte ja tiedätte muutoksenhaun lopputuleman:
”Vahvistamme asiassa annetut päätökset vasta kun tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös on lainvoimainen. Sekä LähiTapiola että muutoksenhakulautakunta ovat huomioineet päätöksissään kaikki toimittamasi selvitykset. Vuosityöansioon tai muihin korvauksiin ei ole tullut eikä tule muutosta. Jos olet eri mieltä voit toki valittaa vakuutusoikeuteen asiasta, vielä on valitusaikaa jäljellä. Asiasi on nyt käyty niin useasti ja monessa instanssissa läpi, että päätöksen muuttuminen tosin ole kovin todennäköistä. Olemme myöskin useasti jo vastanneet kaikkiin sähköpostissasi esittämiin kysymyksiin ja seikkoihin. Emme tällä hetkellä ota niihin enää kantaa.
Ystävällisin terveisin, xxxxx xxxxxxxxxxxx lakimies”
Mitä lakeja juristinne tässäkin viestissä rikkoo käyttäessään julkista valtaa? En jaksa luetella. Tämä lausahdus pätee siis edelleen kaikkiin korvauksiin eli olette asian jo etukäteen päättäneet. Mikäli jaksoitte ja pystyitte lukemaan sähköpostini loppuun asti niin kiitos siitä.
Ystävällisin terveisin, Toni Korhonen”
Mietin meneekö viikko vastauksessa. Menikin vain kaksi tuntia. Keskustelussa pidettiin mukana LähiTapiolan johto.
”Hei Toni,
kiitos viestistäsi. Selvitämme, onko meillä 21.9.2021 käydystä puhelinkeskustelusta puhelintallennetta. Jos puhelintallenne on (vielä) olemassa, toimitamme tallenteen LähiTapiolan Turun toimistolle sinun kuunneltavaksi. Korvausneuvoja Saana Vanhasaari ilmoittaa asiasta sinulle sähköpostilla.
Lyhyesti samalla totean, että tapaturmavakuutusyhtiön kanta asiaan muodostetaan ja ilmoitetaan lakiin perustuen valituskelpoisella korvauspäätöksellä. Korvausmuistiolla ei ole tällaista lakiin tai lainsäädäntöön perustuvaa asemaa, ellei TyTAL 121 § määräystä lääkärin velvollisuudesta merkitä arvionsa asiakirjoihin lasketa sellaiseksi. Korvausmuistion sisältämät merkinnät voivat olla keskenään ristiriitaisia. Tapaturmavakuutusyhtiön kanta saattaa muuttua ja usein muuttuukin asian selvittämisen ja käsittelyn edetessä. Tapaturmavakuutusyhtiön kanta asiaan ilmoitetaan ja kerrotaan lopulta valituskelpoisella korvauspäätöksellä.
LähiTapiola palvelee, neuvoo ja auttaa kaikkia asiakkaitaan. Joskus neuvomme on saattanut olla virheellinen tai asiakas on saattanut ymmärtää neuvomme väärin. Vääräkään neuvo ei ole sitovuudeltaan korvauspäätökseen rinnastuva.
Jokainen korvauspäätös perustuu asian riittävään selvitykseen ja huolelliseen harkintaan. Vähääkään hankalammassa tapauksessa korvausharkintaan ottaa usein osaa useampi LähiTapiolan asiantuntija.
Ystävällisin terveisin, ”
Blaa blaa blaa… Viesti lyhenee ja vastaukset muuttuvat entistäkin säälittävimmiksi. Laitoin lisää vettä myllyn. LähiTapiolan johto edelleen mukana keskustelussa.
”Hei,
Kiitos vastauksesta.
Eikös teillä ole velvollisuutena säilyttää lakisääteisiä korvauskäsittelyyn liittyviä puhelintallenteita määrätyn ajan? Puhelutallenteen tarkoitus on selvittää myös annettiinko päätös puhelimessa. Tästä on oikeusaiamiehen ratkaisu jo olemassa koskien vieläpä LähiTapiolaa.
Kysymyksessä on edelleen vanhan tapaturmalain alainen asia. Pystytkö tarkastamaan kaikki tekemänne päätökset, jossa olette soveltaneet väärää tapaturmalakia?
Miksi jokainen vakuutusyhtiö pitää korvausmerkintämuistiota? Saatteko muka erillisen lausunnon vakuutuslääkäriltä, jossa perustellaan vakuutuslääkärin lausunto paremmin?
Esim. ortopedi xxxxxxxxxx ei ole ymmärrystä akkommodaatiojärjestelmän vaurioitumisesta, eikä sen aiheuttamista ongelmista. Hän ei ole tutustunut Holopaisen lausuntoon, eikä mhihinkään muuhunkaan, koska muidenkin ortopedienne tavoin hänkin osoittaa, ettei ymmärrä kyseisen vamman vaikutuksia elämän laatuun. Se, että hänkin jättää vamman huomioimatta haittaluokan arviossa, vamman jonka perusteella sain tapaturmalain alaiset korvaukset, ei ole millään selitettävissä.
Miksi vamman, jonka perusteella minulle on myönnetty korvauksia, on voitu jättää huomioimatta haittaluokassa?
Miten tämä on sovitettavissa vanhan tapaturmavakuutuslain ja lääketieteellisen selvityksen kokonaisarvioinnin vaatimuksiin?
Onko teillä sisäisiä ohjeistuksia, joilla tulkitsette tapaturmalain alaisia korvauksia? Eli esim. vakuutuslääketieteelinen näkökulma ja sen merkitys eri vammojen ja vammamekanismien tulkinnassa sekä korvattavuudessa?
Tärkein kysymys: Mikä uusi lääketieteellinen tai oikeudellinen peruste johti osa-aikaisuuden kannan muuttamiseen? Eli mitä ortopedi xxxxxxxxxxx uusista lausunnoista löysi kumoamaan yhtenäisen kannan ja LähiTapiolan jopa johtavan ylilääkärin kannan?
Saisinko näihin esittämiini kysymyksiin asialliset ja juridiikkaan perustuvat vastaukset, kiitos. Voit jatkaa vastauksia kysymysteni perään.
Ystävällisin terveisin, Toni Korhonen”
Sitten paloikin kaverilla hermo. Vanhana valepoliisina joku voisi epäillä, että siinä on perjantaista etäpäivää viettänyt korvauspäällikkö jo viinipäissään ajatellut sulkevansa läppärin, mutta onkin ennen väkevimpiin siirtymistä vetänyt viinit väärään kurkkuun. Seuraava välitön vastaus ei enää mennyt LähiTapiolan johdolle.
”Hei Toni,
ei ole velvollisuutta säilyttää puhelintallenteita. Puhelimessa ei voida antaa työtapaturma- ja ammattitautilainsäädäntöön perustuvia korvauspäätöksiä.
Sinun 14.12.2013 sattuneeseen työtapaturma-asian korvauskäsittelyyn sovelletaan sekä tapaturmavakuutuslakia ( 608/1948) että työtapaturma- ja ammattitautilakia (459/2015). Nämä ovat oikeat lait.
Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) koordinoi ja kehittää Suomessa työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen toimeenpanoa Suomessa. TVK ylläpitää tyotapaturmatieto.fi -sivustoa, johon on koottu alan ohjeistusta. Voit tutustua ohjeistukseen täällä .
Jos olet tyytymätön korvauspäätökseemme tai sen perusteluihin, kehotan sinua hakemaan siihen muutosta valittamalla kuten työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetään. Tyotapaturmatieto.fi -sivustolta löytyy myös tapaturma-asiain korvauslautakunnan 25.5.2026 julkaisema Muutoksenhaun menettelytavat -ohje.
Ystävällisin terveisin”
Siis juristiko vastaa näin? Kyllä. LähiTapiolasta. Ohjeistaa tietenkin menemään vakuutusyhtiön ystävien eli TVK:n ja Takon sivuille ym. muuta täysin turhaa. Ei pysty taaskaan vastaamaan kysymyskiin. Tämä on jo kolmas erillinen kerta.
Koska LähiTapiolan johto oli mahdollisesti liian suuresta viinimäärästä johtuen pudonnut pois jakelusta oli minun tietenkin korjattava virhe sillä, että laitoin vastaukseni pelkästään LähiTapiolan johdolle. En halunnut kyseisen kaverin kanssa jatkaa keskustelua. Toki olisi ollut mahdollisuus saada häneltä lisää aivopierupaljastuksia.
”Hei,
Välitin xxxxxxxxxxxx vastauksen teille. En tiedä oliko tämä pyynnöstänne, että olitte pudotettu pois viestiketjusta. Eikö xxxxxxxxxx ymmärrä, että vain LähiTapiolasta voidaan vastata omiin tekemiinsä toimiin ja mikäli vastausta ei lakien ja GDPR:n velvoittamana anneta asiakkalle, tullaan tietoja vaatimaan muiden tahojen kautta.
Se, miten xxxxxxxxx ja xxxxxxx minulle vastaavat, on minun tulkintani mukaan jo henkilökohtaista. Julkista valtaa käyttävän asemassa tulee noudattaa lakeja. He eivät juridisesti pysty perustelemaan asioita vaan sepustavat yleismaailmallista vähättelevää ja halveksuvaa jargonia.
Mitä muuten tulee puhelimessa annettuihin päätöksiin, olette niitä ennenkin ansiokkaasti jaelleet EON:n kanteluun perustuen: ”LähiTapiolan antamasta selvityksestä käy ilmi, että yhtiössä ratkaistaan liikennevakuutuslain mukaisia korvausasioita osittain puhelimitse siten, ettei niistä anneta kirjallista päätöstä korvauksenhakijalle.” Tämän pyytämästäni puhelutallenteesta haluan tulla vielä varmistamaan. Se ei voi olla kadonnut. Mikäli puhelussa annetaan päätös, on se velvoittava.
Julkisen vallan käyttö on tarkasti laissa määritelty.
Tiedän jo nyt, eli viittaamaani xxxxxxxxxx sähköpostiviestiin, xxxxxxxxx vääristelemiin vuosituloihin ja xxxxxxxx mitään sanomattomiin vastauksiin, en tule jatkossa ikinä saamaan minulle myönnettyjä ja kuuluvia lakisääteisiä korvauksia kuten kuuluu. Te olette päättäneet sen jo etukäteen, sillä toimintanne on systemaattisesti harkittua väärän haittaluokan määrittelystä lähtien. Vammani ei mahdollista silmätarkkaa työtä, ei opiskelua, eikä varsinkaan digitaalisen markkinoinnin työtehtäviä.
xxxxxxxxxx käsittelyvirhe; väärän lain soveltaminen, ei kuulemispyyntöä:
Korvausneuvoja 13.10.2025
Kts. yst. asiakkaan kirje (saap. 12.10.2025)
Hakee Tapaturmavakuutuslain 19 §:n mukaista korvausta kertakorvauksena. 19 §:n mukaan jos
tapaturmaeläke on enintään 20 prosenttia 16 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan määräytyvästä
eläkkeestä, vahingoittunut voi vakuutuslaitoksen suostumuksella erityisestä syystä vaihtaa
tapaturmaeläkkeensä sitä vasaavaksi pääoma-arvoksi. Asiakkaalle on maksussa väliaikainen eläke,
tällä hetkellä myönnetty 30.11.2025 saakka 20 % työkyvyn alentuman mukaan.
1) Laitetaanko Takoon? Jos kyllä, millä ehdotuksella?
14.10.2025 Juristi xxxxxxxx
Työtapaturma- ja ammattitautilain 286 §:n mukaan tapaturmavakuutuslain mukaista tapaturmaeläkettä ei voida enää työtapaturma- ja ammattitautilain tultua voimaan (1.1.2016) vaihtaa sen pääoma-arvoa vastaavaksi pääomaksi. Annetaan asiasta päätös. Ei tarvitse takottaa”
Minulla ei ole tietoa siitä, sisältävätkö tehtäväkohtaiset palkitsemisjärjestelmät korvauskustannuksiin liittyviä kannustimia. Tämä on henkilökohtaista, ei sattumaa. Muutoinhan tämä on järjestelmällistä.
xxxxxxxx on istunut Takossa lähettelemässä kiertokirjeitä, nyt siellä istuvat xxxxxxxx ja xxxxxxxx, siellä istuvat myös xxxxxxx ja xxxxxx. Ihan sama mitä Takoon laittaa, kun he kaikki käyttävät samoja vakiintuneita keksittyjä korvauskäytäntöjä ristiin.
En viitsinyt valittaa tästä menettelyvirheitä sisältäneestä päätöksestä. Siksi kysyin xxxxxxxxxx:lta missä päätöksissä on väärää lakia sovellettu. Ei hän pysty vastaamaan, mutta hänen olisi pitänyt vastata julkisen vallan käyttäjänä, neuvontavelvollisuus. Hänen tulisi neuvoa, että kysymys on vakavista käsittelyvirheistä eli väärän lain soveltaminen ja kuulemispyynnön lähettämättä jättäminen. Hänen olisi tullut neuvoa, miten teen päätöksen poistamispyynnön, sillä päätöksestä on alle 5 vuotta. Mutta mitä merkitystä silläkään, kun ryhmä Takossa on vakuutusyhtiöiden omia juristeja ja lääkäreitä. TAKO-järjestelmän kokoonpano herättää minussa vakavia epäilyksiä sen riippumattomuudesta. Minun tapauksessani on vastaavia useita vakavia menettelyvirheitä. Olenko muka ainut menettelyvirheiden kohde vai toteuttavatko kyseiset henkilöt samaa toimintaa muillekin korvausratkaisuissaan?
Vaadin, etteivät xxxxxxx, xxxxxxxxxx, xxxxxxxxx, xxxxxxxxx, eikä xxxxxxxxx osallistu jatkossa korvausasiani käsittelyyn. Kirjatkaa tämä käsittelymerkintöihin samalla tavalla kuin olette kirjanneet ettei minun kanssa saa puhelimessa puhua.
Olette asiani käsittelyssä tehdyistä vakavista käsittelyvirheistä tietoisia. Tulen tasaisesti jatkossakin nostamaan teille tietoon kaikki laittomuudet ellette saa työntekijöitänne korjaamaan käsittelyvirheitä haittaluokan määrittämisessä ja osa-aikaisuuden hyväksymisessä. Väärään ammattiin tällä vammalla kouluttaminen tulee myöntää, mutta osa-aikaisuuteen oletan kykeneväni räätälöidyssä työssäni. Tämän ei tulisi olla neuvottelukysymys, mutta en voi hyväksyä jatkuvia menettelyvirheitä ja kokemaani epäasiallista kohtelua. Tulen jatkossakin käyttämään kaikkia käytettävissäni olevia oikeusturvakeinoja.
Ystävällisin terveisin, Toni Korhonen”
Linja pysyy LähiTapiolan johdossa; ei vastata. Joku voisi ajatella, että miksi tykitän näitä asioita ja vieläpä yrityksen johtoon. Koska LähiTapiolaa, eikä mitään muutakaan vakuutusyhtiötä vastaan taistelussa heidän omalla hiekkalaatikollaan ole mahdollisuutta pärjätä. Pitäähän totuudet julkaista. Tämä on oppina muille.
Lakien velvoittamiseen tai lakeihin vetoamisesta ei ole hyötyä taistelussa vakuutusyhtiötä vastaan. Julkista valtaa käyttävät yksityiset vakuutusyhtiöt ovat muodostaneet itselleen kuolemaattomuus fantasian ja siellä työskentelevät ihmiset ovat täydessä suojeluksessa. Tai siis niin he luulevat. Tuo fantasia tulee poksahtamaan tuhannen päreiksi väistämättä, mikäli se on minusta kiinni. Ei välttämättä ole, mutta niin minä fantasioin.
Mitä väliä sillä enää tapauksessani on mitä minnekin kirjoitan? Blogistani löytää dokumentoidusti kaikki menettelyvirheet ja lain rikkomukset omasta tapauksestani ja lisäksi muiden tapauksia. Linja on joka vakuutusyhtiössä sama. Hyväveli-järjestelmä toimii.
Seuraavassa artikkelissani julkaisen valitukseni ja lisälausuntoni Tamlaan haittaluokan määrittelyn menettelyvirheistä. En tiedä näkyykö niissä jo turhautumiseni ettei LähiTapiolan tarvitse Tapaturmalakia, eikä hallintolakia noudattaa. Saatte itse arvioida. Mutta luovuttamassa en ole.
Olen keskustellut sähköpostitse useiden julkista valtaa käyttävien kanssa. Olen saanut asiallisia vastauksia ja jopa pyytämättä neuvoja edistää asioita. Mikäli olen kysynyt apu ja neuvoja olen niitä saanut. Keskustelukin on ollut rakentavaa, vaikka olemme vastapuoli on ns. vastapuolella. LähiTapiolan julkista valtaa käyttävien käyttäytyminen on ala-arvoisinta ja väheksyvää, suorastaan vittuilua. Tämä siksi, koska neuvoja ei haluta antaa, kuten ei myöskään korvata. Mikäli yksityiselle voittoa tavoittelevalle pörssiyhtiölle ja sen työntekijöille annetaan pienikin mahdoillisuus vaikuttaa korvauspäätöksiin ja sillä takaamaan oman työnsä jatkuminen tai isommat bonukset, on lopputulos väistämätön. Tämän vuoksi vakuutusyhtiöissä viikko- ja kuukausipalavereissa toitotetaan yhtiön johdon suunnalta lakisääteisten korvausten tuomaa liian suurta korvaustaakkaa ja sen vaikutusta tulokseen. Mitä tekee duunari? No hän tekee kaiken sen mikä vaikuttaa oman työnsä jatkuvuuteen ja palkkaukseen.
Miksi tämän annetaan jatkua? Miksi kaikkein heikommassa asemassa oleva työssään terveytensä ja toimeentulonsa menettänyt joutuu vuosia kestävän kiusaamisen kohteeksi valtion sallimana? Ihmimisyys. Ei inhimillisyys.
Työtapaturma ja ammattitauti Ry – Toni Korhonen
-Toni
