Olen tosiaan laittanut valituskäsittelyn alulle 10/2021 ja asia on yhä pahasti kesken. Valitukseni ovat hyvin lyhyitä ja yksinkertaisia, mutta vakuutusyhtiö on sekoittanut asian käsittelyä tahallisesti ensin Tamlassa ja nyt Vakuutusoikeudessa.
Vakuutusyhtiö toimitti kahteen valitusasiaani liittyen Tamlaan n. 400 sivua dokumentteja, joista n. 99 % ei liittynyt valituksiini mitenkään. Vakuutusyhtiö jätti valituksessani mainitsemani ja heille toimittamani liitteet lähettämättä ja asiani käsiteltiin tästäkin huolimatta. Valitin vain toisesta asiastani eteenpäin Vakuutusoikeuteen, koska toisessa asiassani oli tämä törkeä menettelyvirhe Tamlassa.
Oletin, että uusia todisteita ei Vakuutusoikeuteen voi toimittaa, vaan asia käsitellään Tamlassa olleiden dokumenttien pohjalta uudelleen. Toki olisin voinut vedota puuttuviin todisteihin. Joten teen tästä myöhemmin valituksen menettelyvirheestä. Tämä on tehtävä 5 vuoden kuluessa päätöksestä. Tämä tosin ei takaa mitään, sillä asia palautuu takaisin vakuutusyhtiölle uudelleen käsiteltäväksi ja asia käsittely alkaa alusta. Rikosta tai rangaistusta ei anneta, vaikka kyseessä on törkeä laittomuus. Tämä toiminta on todennäköisesti toteutettu useassa muussakin tapauksessa eli jätetty todisteet toimittamatta ja asia käsitelty ilman valituksen tekijän esittämiä todisteita. Puhumattakaan kuulemispyynnöstä, jota ei valituksen tekijöille lähetetä. Kuulemispyyntöhän jätettiin minullekin Tamlan osalta toimittamatta, en saanut kuulemispyyntöä vakuutusyhtiön toimittamista n. 400 sivun dokumenteista.
Valitin siis Vakuutusoikeuteen vain toisesta asiastani. Sain sentään Vakuutusoikeudesta kuulemispyynnön kaksi kertaa, koska vakuutusyhtiö toimitti n. 800 sivua lisää dokumentteja todisteiksi. En nähnyt tarvetta vastata vastineeseen, jossa ei ollut mitään valitukseen liittyvää materiaalia. Tämä on aivan käsittämätöntä. Verrataanpas asiaa käräjä – hovioikeuskäsittelyihin.
”Hovioikeuteen mennään käräjäoikeuden jälkeen, mikäli toinen tai molemmat asianosaiset tai syyttäjä ovat hakeneet käräjäoikeuden asiassa antamaan ratkaisuun muutosta. Hovioikeuteen voidaan päätyä sekä riita- että rikosasiassa. Uudella aineistolla tarkoitetaan kantajan tai vastaajan esittämiä uusia todisteita tai seikkoja vaatimustensa tueksi riita-asiassa. Valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä syy olla tekemättä niin.
Rikosasiassa saadaan vielä hovioikeudessakin esittää uutta aineistoa. Rikosasiassa siis ei olla niin tiukkoja rajoituksissa asianosaisten uudelle näytölle. Tämä siksi, että rikosasiassa syytetyn oikeusturvan takaamiseksi on annettava kaikki keinot syytetylle saada mahdollisimman oikeudenmukainen ratkaisu asiassaan.
Riita-asioissakaan ei siis olla kuitenkaan täysin ehdottomia uuden aineiston suhteen. Mikäli asianosainen nimittäin saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota esittämäänsä uuteen seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa, saa hän esittää sen hovioikeudessa. Uutta aineistoa saadaan riita-asiassakin hovioikeudessa esittää, mikäli asianosaisella on ollut pätevä aihe olla esittämättä kyseisiä seikkoja käräjäoikeudessa. Uutta aineistoa voidaan esittää hovioikeuden valmistelussa tai poikkeuksellisesti vielä pääkäsittelyssäkin. Kuitenkin on toivottavaa esittää uusi aineisto jo valituskirjelmässä. Pääkäsittelyssä esitetty uusi aineisto voi nimittäin johtaa oikeudenkäynnin lykkäämiseen. ” Täältä lisää infoa: Uusi aineisto hovioikeudessa.
Eli vakuutusyhtiö on toimittanut satoja lisätodisteita Vakuutusoikeuteen asioihin, jotka koskevat vuoden 2013 vuosibonuksen kohdistumista vuoden 2013 tuloihin. Viimeisimpänä siis uusi nippu sähköposteja vuosilta 2023-2024, kuten edellisessä postauksessa tätä avasin.
Työtapaturmalaki ja moraaliton toiminta mahdollistaa mielivaltaisen toiminnan. Jokainen ymmärtää, että mikäli vakuutusyhtiön virkamiesvastuussa olevilla työntekijöillä on vastassa esim. aivovammapotilas ja toimintatapa on tämän kaltaista moraalitonta heikommassa asemassa olevan sortamista kannattavan liiketoiminnan tekemiseksi, on lopputulos 99% vakuutusyhtiön voitto. Tätä järjestelmää tukee Tamla, Fine, Finanssivalvonta, Vakuutusoikeus ja poliisin esitutkinta. Työtapaturmalaki on tehty tukemaan kannattavaa liiketoimintaa. Kansalaisella ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia, edes rahalla ei tätä mielivaltaa voiteta. Työtapaturmalakia tulee korjata. Vakuutuslääketiede on tehty tukemaan kannattavaa likketoimintaa. Se tulee ainakin osittain korjata. Missä on lääkäreiden moraali ja ammattiylpeys hoitavina lääkäreinä haastaa vakuutusyhtiön ja kelan maksetut kytköslääkärit?
Loppuun hieman positiivisia uutisia. Sain maksusitoumuksen uusiin silmälaseihin ja kävin tilaamassa ne tällä viikolla. Saas nähdä onko Oftan tipasta ja uusista laseista helpotusta alati pahenevaan silmäsärkyyn. Kesäkin näyttäisi taas saapuvan, joten aurinkoista kesän odotusta!
Tiesitkö muuten, että vakuutusyhtiö saattaa korvata apuvälineet, tutkimukset ja hoidot mukisematta. Mikäli työtapaturmassa aiheutunut korvattava vamma pahenee, niin se onkin sitten ongelma. Vakuutusyhtiö on budjetoinut jokaiselle työtapaturmakorvauksen saajalle ansionalenemaprosentin ns. loppuelämäksi ja sen korottaminen ei sitten olekaan selviö. Tähän vakuutusyhtiö etsii moraalittoman lääkärin, ei siis välttämättä suoraan yhtiön palveluksessa olevaa, joka kirjaa omantuntonsa ja kunniansa kautta uusiin hoitavien lääkäreiden lausuntoihin: ei pahenna, ei liity työtapaturmassa aiheutuneeseen vammaan. Parilla tonnilla tämä törkeimmässä tapauksessa eri alan lääkäri myy moraalinsa. Lääkäreiden nimet saat tietoosi pyytämällä vakuutusyhtiöstä lääkäreiden käsittelymerkinnät.
-Toni