vakuutuslääkärit

Vakuutusoikeuden päätökset saapuivat vihdoin

Turpaan tuli odotetusti. Vituttaako minua? Tottakai. Yli 3 vuotta olen hukannut elämästäni tähän tämän hetkiseen valitusrumbaan. Tiedän olevani 100 % oikeassa. Tein kuitenkin virheen jo vuonna 2014 lähtiessäni hakemaan työnantajan ottamasta työtapaturmavakuutuksesta korvauksia, vaikka sen olisi tullut olla työnantajan tehtävä. Mikäli olisin tässä tuottamuksellisessa työtapaturmassa jo alunperin vaatinut kaikki vahingonkorvaukset vahingon aiheuttajalta, en olisi joutunut pakotetusti mm. opiskelemaan 3,5 vuotta digitaalista markkinointia silmävammaisena. En olisi joutunut tekemään päivääkään töitä joihin en enää kykenen ellen olisi halunnut. Vahingon aiheuttaja olisi joutunut korvaamaan kaiken aihettamansa vahingon 100 %, koska kyseessä kiistatta tuottamus. Vammaa ei parannetuksi saa ja se vain pahenee iän myötä. Miksi siis menin valitittamaan laittomasta vakuutusyhtiön päätöksestä 10 vuotta sitten Tamlaan ja miksi siellä voitin? Koska uskoin ”asiantuntijoita”, jotka väittivät valittamista minun tehtäväkseni. En vielä tiennyt tätä mitä nyt tiedän. Olisin välttänyt vakuutusyhtiölle arvomaailmansa myyneet vakuutuslääkärit ja muut vakuutusyhtiössä työskenetelevät moraalittomat työntekijänsä, välttänyt vuosia jatkuneen vittuilun ja kiusaamisen. Minun ei olisi tarvinnut tätä paskaa koskaan aloittaa. Koska tuottamus. Onko asia vanhentunut? Ei. Voin sen vieläkin tehdä eli vaatia saamatta jääneet ansionmenetykset vahingon aiheuttajalta. Miksi tapella enää, koska sama paska jatkuu niin kauan kuin elän. Miksi tapella, koska vääryydet sallitaan. Katsoin nyt valituspaskan loppuun ja siirrytään seuraavaan vaiheeseen, kohde vaihtuu. Oma valinta, mutta sitä saa mitä tilaa, kun palkkaa osaamattomia ihmisiä töihin. Heidän virheistään saattaapi maine kärsiä.

Tiesitkö tämän vakuutuslääkärijärjestelmästä? Onko mitään keinoja saada muutos aikaiseksi?

Tiesitkö muuten, että Kelassa toimiva lääkäri saattaa toimia myös eläkevakuutusyhtiössä ja olla Suomen vakuutuslääkärien yhdistys Ry:n jäsen? Mitä luulet, kun hänen vakuutuslääkärikaverinsa vahinkovakuutusyhtiössä kumoaa työtapaturman kohdalla syy-yhteyden, saatko korvauksia Kelastakaan? Molemmissa tapauksissa lakisääteiseen sosiaaliturvaan kuuluvat korvaukset jäävät saamatta. Tai saatko eläkevakuutusyhtiöstä hyväksytyn työkyvyttömyyseläkepäätöksen, jonka tekee heidän yhteinen tuttunsa vakuutuslääkärien yhdistyksen jäsenenä? Samaan aikaan vammaispalvelut kustantavat sinulle palveluasumisen, kyyditykset ja hoidot. Onko ristiriitaa? Vahinkovakuutusyhtiö pörssiyhtiönä ymmärtää, mutta että Kelaan on palkattu verovaroista vakuutuslääkäri vaikeuttamaan kansalaisten elämää. Vammautunut on saattanut maksaa kymmeniä vuosia vakuutusyhtiölle ja valtiolle, mutta sitten kun tulee takaisinmaksun aika, liittoudutaan ja aletaan porukalla esittämään korvaamiselle kieltäviä teorioita ja kohdellaan kuin idioottia. On tämä vaan sairas maa.

Vakuutusyhtiön asiakaspalvelu, toimintatapojen tarkoitusperä omassa työtapaturma-asiassa

Vakuutusyhtiön tietojärjestelmä ja työntekijöiden toimintatapa on luotu lakisääteisten korvauspalvelujen osalta mahdollisimman monimutkaiseksi ainakin oman kokemukseni perusteella. Aivan sama kuka esim. vastaa asiakaspalvelun palvelunumeroon. Vaikka olisin valinnut valikoista oikein, puhelu ohjautuisi oikealle osastolle, ei puheluun vastannut osaa käytännössä auttaa yhtään missään.