Lopettelin edellisen artikkelini tähän tyyliin: ”Suoraan sanottuna tappelu vakuutusyhtiön kanssa on loputonta paskaa. Yksin vääntää mahdottommaksi luotua puolueellista järjestelmää vastaan. Seuraavassa kirjoituksessani käyn läpi edellytyksiä edes jaksaa taistella omien oikeuksiensa puolesta, sekä mitä terveyden osittainen tai kokonaan menettäminen tarkoittaa käytännössä. Pohjaa seuraavaan artikkeliin saat lukemalla ammattitauteihin liittyen Mian tarinan osoitteesta https://www.allergia.fi/blogi/miksi-kukaan-ei-varoittanut-viljavaarasta/ .”
Vakavasti työtapaturmassa vammautunut tai ammatissaan sairastunut on koko loppuelämän muuttavan mullistuksen edessä. Mikäli korvauspuoli sattuisi menemään kuten työtapaturma- ja ammattitautilaki velvoittavat, olisi arjen jatkuminen huomattavasti helpompaa. Valitettavasti voittoa tavoittelevan pörssiyhtiön vakuutuslääkäreitä ei pätkääkään kiinnosta lääkärietiikka. Lääkäriliiton sivuilta lääkärietiikasta:
”Lääkärillä on tehtävässään kolme päämäärää:
1. sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen
2. terveyden ylläpitäminen ja edistäminen
3. sairauksien ehkäiseminen”
Tämähän johtaa vakuutusyhtiön voiton tavoittelun kannalta siihen, että kyseiset vakuutusyhtiöiden palkkalistoilla olevat vakuutuslääkärit estävät lääkärietiikan vastaisesti lakisääteeseen sosiaaliturvaan kuuluvat työtapaturma- ja ammattilain mukaiset korvaukset vieläpä vakuutusehtojen vastaisesti. Kuulostaa kovalta väitteeltä, mutta tämän väitteen voi kumota mikäli pystyy. Miten nämä ”joka alan asiantuntijat” eli vakuutuslääkärit voivat toteuttaa lääkärin ammattiaan yksityisillä vastaanotoillaan, kun samaan aikaan kumoavat kollegoidensa eli vammautuneita hoitavien lääkäreiden lausunnot ja hoidot vakuutusyhtiöltä saamiensa korvauksien vastineena?
Vakavan työtapaturman vammojen hoidossa on luonnollisesti erittäin tärkeää hoitaa todettua vammaa. Sama pätee ammattitautien osalla. Tyypillisesti vakuutusyhtiön lääkäri on esittänyt päinvastaisen näkemyksen hoitavien lääkäreiden lausuntoihin ja hoitotoimenpiteisiin jo hyvin aikaisessa vaiheessa eli suositellut olla korvaamatta tutkimus- ja hoitokulut. Tällöin evätään kaikki muutkin työtapaturmalain mukaiset lakisääteiset korvaukset. Tällä korvausten eväämisellä voi olla merkittäviä vaikutuksia vammautuneen koko loppuelämään, sillä esim. pysyvä haitan todellinen vaikutus ilmenee useasti vasta useiden kuukausien tai jopa vuosien jälkeen.
Korvausten eväämisen toteuttaa käytännössä aivovammatapauksissakin vakuutuslääkäri, joka saattaa pitää neurologina vastaanottoaan myös yksityisillä lääkäriasemilla. Hoitojen ja tutkimusten kielto aikaisessa vaiheessa tarkoittaa käytännössä vammautuneen joutumista omakustanteisesti kustantamaan työtapaturmassa aiheutuneet lääkäri- ja hoitokulut. Taloudelliseen ahdinkoon joutunut vammautunut on vaikeassa tilanteessa. Samalla paras mahdollinen hoito viivästyy, kun joutuu Kelan palloteltavaksi. Toki jos vammautuneelle on ns. kukkaro kunnossa ja kukkarossa voimaan niin tilanne on toki eri. Kyse on vammojen hoitamisen akuutista tarpeesta, jottei aiheutuisi vaikeampaa vammaa tai seurauksia.
Vakuutuslääkäri kuitenkin päättää hoitavien lääkäreiden lausuntojen ja hoitosuunnitelmien vastaisesti kommentoida vamman parantuneeksi tai nykyisten oireiden johtuvan jostain muusta, kuin sattuneesta työtapaturmasta aiheutuneiksi. Tietenkään vakuutuslääkäri ei ole velvollinen kertomaan mistä vammat ja oireet johtuvat, elleivät siis sattuneesta työtapaturmasta.
Eikö vakuutuslääkäri lääkärietiikankin mukaan tietäessään mistä vammat tai työperäinen sairaus johtuu olisi velvollinen neuvomaan jatkohoitoon tai tarvittaviin tutkimuksiin? Mutta eihän näin tule tapahtumaan, koska vakuutuslääkärin moraali on luokkaa nolla ja vammojen syy-yhteys on kiellettävissä ilman perusteluita. Nauttiiko kyseinen vakuutuslääkäri mielihyvän tunteesta kieltäessään totuuden ja kuvitellessaan olevansa kaikkivoipa lisäten vammautuneen ahdinkoa ja kärsimystä? Ajatelkaapa, että tätä samaa ajatusta oikeuden tuomarin kohdalle? Entäpä, jos tuomari kokee mielihyvää antamalla väärän tuomion vain nähdäkseen väärin kohdellun osalta lisää kärsimystä… Ihminen on valmis rahan ja vallan sokaisemana moniin käsittämättömiin tekoihin. Vai oletteko jo unohtaneet korona-ajan?
Miten vammautunut tai sairastunut sitten kokee oman tilanteensa? Vammautunut on menettänyt terveytensä ja toimeentulonsa. Hänen läheisensä joutuvat sivusta seuraamaan elämänmuutosta pystymättä kuitenkaan kuin rajallisesti auttamaan. Vammautuneen tulisi saada keskittyä kuntoutumiseen ja oppia elämään huomattavasti muuttunutta ja vaikeutunutta elämäänsä. Uusi elämäntilanne saattaa rajoittaa valtavasti vanhaa totuttua elämää ennen vammautumista ja muuttuneessa tilanteessa elämisen laatu laskee tällöin huomattavasti. Univaikeudet, lisääntynyt stressi, kivut, toiminnalliset rajoitteet, apuvälineet arjessa pärjäämiseen ym. hankaloittavat elämää. Toimeentulon tulisi olla automaattista, sillä kysehän on työssä aiheutuneesta terveyden menetyksestä ja näin ollen työkyvyttömyydestä sekä ansioiden menetyksestä.
Vaikeasti vammautunut tai ammattitautiin sairastunut käy läpi erilaisia tunnetiloja. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan ja alkuun jotkut voivat tuntea jopa syyllisyyttä sekä häpeää esim. sattunutta työtapaturmaa ja siitä aiheutuneita vammoja kohtaan. Vammautunut saattaa myös ajatella olevansa muiden työntekijöiden silmissä reppana tai säälittävä tapaus. Osittainenkin terveyden menetys saattaa olla kova paikka. Jatkuvat yhteydenotot työterveyteen rasittavat henkisesti, sillä usein saa vastineeksi vain voivottelua ja sympatiaa. Ei kukaan jaksa samasta asiasta jatkuvasti anoakseen sairauslomaa peläten samalla joutuvansa irtisanotuksi. Pelko tulevaisuudessa pärjäämisestä elämässä on jatkuvasti ajatuksissa.
Huomatessaan oman kykenemättömyyden samoihin asioihin, jotka ovat olleet ennen itsestäänselvyyksiä, alkaa ihminen kokemaan riittämättömyyden tunteita. Toimeentulo huolestuttaa ja miltä se tuntuu perheen silmissä, kun ei enää ole kykenevä samaan tulotasoon kuin ennen. Kykenemättömyys huolehtia omalta osaltaan perheen arjesta ja ollessaan autettavana, kun ennen asiat olivat toisin päin. Kuka maksaa lasten vaatteet ja harrastukset, kun perheen tulotaso on jo romahtanut tai voi hetkenä minä hyvänä romahtaa vakuutusyhtiön laittomaan päätökseen. Vakuutusyhtiö voi katkaista korvaukset omalla päätöksellä kysymättä kenenkään mielipidettä. Harvoin vakuuutusyhtiö edes ilmoittaa korvauksien katkaisemisesta etukäteen vaan korvauksensaaja huomaa asian vasta kun tilille ei korvauksia ilmaannukkaan luvatusti. Jatkuva pelko korvausten keskeytyksestä pelottaa.
Työajan vähentäminen lääkäreiden suosituksesta on joillekin henkisesti myös erittäin kova paikka. Jo pelkästään oman tilanteen kertominen lukemattomia kertoja eri ihmisille alkaa jossain vaiheessa ahdistamaan. Valintanko turhasta? Uskotaanko minua? Ammattilaiset osaavat kuunnella, mutta he eivät voi todellisuudessa auttaa. Järjestelmän mädännäisyydelle ei kukaan mitään voi. Jokainen painaa omaa duuniaan saadakseen toimeentulon, eikä ymmärretä, että vammautunut ei tähän pysty ja asia tulisi saada nopeasti toimeentulon osalta kuntoon.
Paljon puhutaan koulukiusaamisesta aika ajoin. Unohtaako ihmiset, että työelämässä kiusaaminen on myös joka päiväistä. Sitä ei koskaan saada kitkettyä pois. Kusipäitä on aina. Kapeakatseisia minäkeskeisiä narsisteja riittää. Aikuinen ihminen osaa olla kiusaaja hautaan asti, vaikka luulisi, että järkeä olisi tullut päähän iän myötä. Työpaikkakiusaaminen vähätellen tai taustoista tietämättä terveydentilaa koskeva kommentointi tuntuu vammautuneesta kestämättömältä. Puolivitsillä terveydentilasta, joo joo. Ei kukaan halua tuntea olevansa työpaikan reppana, muka työantajan suosiossa oleva lemmikki.
Samaan aikaan työelämässä mukana pyristelevällä vakavan työtapaturman tai ammattitaudin uhrilla saattaa olla pään sisällä pelko työpaikan menetyksestä, tappelu vakuutusyhtiön kanssa korvauksista, pelko myönnettyjen korvausten menettämisestä, kuntoutuminen ja lääkitys päällä, psykoterapia, kiputerapia, miten taloudellisesti perhe pärjää jatkossa, mitä pystyisin jatkossa tekemään, paheneeko vamma tai sairaus iän myötä jne. Itsetuhoisia ajatuksia, masennusta.. jaksanko puhua enää läheisillekään… olenko pelkkä riesa…
No mutta työnantajallahan on tätä varten otettuna lakisääteinen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus. Lakissäteiseen sosiaaliturvaan kuuluvan vakuutuksen tarjoaa pörssiyhtiö. Vakuutusyhtiön palveluksessa on vakuutuslääkäreitä, jotka soveltavat vakuutuslääketiedettä lukiessaan vammautuneiden tai sairastuneiden diagnooseja ja hoitosuunnitelmia kumoten ne näkemättä potilasta syy-yhteyden puuttumisena. Miten työnantaja tähän suhtautuu? Hyvin tyypillistä on ettei mitenkään eli käytännössä ei ole yhdessä työntekijän kanssa hakemassa ottamastaan ja maksamastaan vakuutuksestaan korvauksia vahingoittuneelle. Tai eihän korvauksia kuuluisi hakea kuin vakuutuksen ottaja. Mutta sehän tarkoittaisi vakuutusmaksujen nousuja mikäli vakuutusyhtiö korvaisi sattuneen henkilövahingon eli käytännössä vahingon korvaamista työnantajalle tulevissa vakuutusmaksuissa.
Työnantajalle helpompi päästä työntekijästä eroon ja Kelan korvausten piiriin. Antaa yhteiskunnan kustantaa. ”Kannetaan vastuu ja myönnetään virheet.” Helppo sanoa, harva ikävä kyllä kantaa vastuunsa. Vahingoittunut tai sairastunut saa hoitaa asiaa yksin. Tämän valitettavasti liian moni saa kokea jouduttuaan kohtaamaan vakavan työtapaturman tai ammattitaudin.
Entäpä ammattiliitto, auttaakohan se? No ensinnäkään siellä ei ole osaamista eikä halua. Joitakin selviä tapauksia hoidetaan, mutta eihän puoluepoliittiset ammattiliitot halua lähteä riitelemään yksilön puolesta. Ammattiliitot ovat soluttautuneet vakuutusyhtiöihin ja hyvässä yhteistyössä ei kaveria petetä. Jäsenet voi pettää, koska he eivät valtaa pysty tarjoamaan ja yksilöjäsenen maksamat jäsenmaksut ovat vain kolikoita. Jäsen voidaan menettää, uusia saadaan propagandakoneiston avulla. Tähän luotetaan. Ammattiliitot siis suosittelevat ja käytännössä pakottavat valittamaan vakuutusyhtiön päätöksistä Tamlaan. Eräissä ammattiliitoissa ei edes anneta lakiapua työtapaturma-asioihin, vaikka ammattiliitoilla on tiettävästi oikeusturvavakuutus työtapaturmien ja työriitojen osalta. Kirjoitin tästä taannoin. Mikäli ammattiliiton jäsen on luottanut saamaan apua joutuessaan vakavan työtapaturman uihriksi, iskee tämäkin päin naamaa. Eivätkö hekään halua auttaa?
Pahimmassa tapauksessa työtapaturmassa vakavasti vammautuneella tai ammattitautiin sairastuneella on vastassaan vakuutusyhtiö, työnantaja, työterveys, ammattiliitto, Kela ja eläkevakuutusyhtiö. Ainut asian ymmärtävä taho on hoitavat lääkärit ja heidän halunsa auttaa. Vertaistuki on äärimmäisen tärkeä asia auttamaan jaksamisessa. Terapiat ja keskustelut ammattiauttajien kanssa ovat toki avuksi, mutta samojen asioiden jaarittelu jumittuu jossain vaiheessa. Ymmärrystä saa, mutta mikäli terapiakäynnit koostuvat vain kertomuksista miten minulla menee yksin taistelussa on henkisen terveyden menetys seuraava vaihe. Vahingoittunut kyllästyy ajan myötä sympatiaan ja sääliviin katseluihin, sekä voivotteluihin. Kukaan ei vahingoittunutta pyyteettömästi konkreettisesti auta. Pelkät samat sanotut sanat ja lauseet menettävät merkityksensä, kun riittävän monta kertaa kuulee ne toistettavan.
Vaikeasti terveytensä menettänyt tarvitsee ennen kaikkea henkiselle puolelle toivoa. Toivo tulee siitä, että joku vastaavan asian läpi käynyt voi kertoa omat kokemuksensa. Kertoa asiantuntemuksella jo aikaisessa vaiheessa, miten asiat tulevat todennäköisesti menemään. Tarkoitus ei ole olla kuuntelemassa katkeraa tilitystä luovuttajan kokemuksista, vaan neuvoja ja positiivista asennetta. Omia kokemuksia mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä perustellusti. Mihin asioihin omia vähäisiä voimavaroja kannattaa käyttää, koska voimavarat ehtyvät yllättäen hyvinkin nopeasti. Tsemppipuheita ja sympatiaa ei vaikeassa tilanteessa oleva jaksa kauaa kuunnella, sanat menettävät merkityksensä.
En voi ymmärtää, ettei asioiden todellista tilaa ymmärrä edes ammattilaiset. Omalle kohdalle on tullut ammattilaisia, jotka selvästi toteavat minun osaavan ja pystyvän selviytymään ns. omin avuin. Eli ei enää osata auttaa, koska ymmärretään, ettei asioiden toistaminen ole ratkaisu. Enää ei haluta edes kuunnella tilanteen vaikeutta. Enkä jaksa edes enää asiasta vastaanotoilla selittää.
En ole koskaan luovuttanut, en anellut sääliä tai sympatiaa. Olen realisti ja ymmärrän moraalittomien ihmisten teot. En ymmärrä miten he siihen pystyvät, mutta ymmärrän miksi he sen tekevät. En opeta omille lapsillenikaan katkeruutta ja vihaa. Keskustelemme usein inhimillisyydestä ja moraalista. Uskon ihmisten hyvyyteen edelleen, vaikka petyn lähes päivittäin oman edun tavoittelijoihin. Erakoksi en ainakaan vielä ole muuttamassa, sillä haluan auttaa vastaavassa tilanteessa olevia ja ennen kaikkea pahemassa tilanteessa olevia. Uskallan väittää ymmärtäväni tämän koko vakuutuslääkärijärjestelmän, sekä Suomen oikeusvaltiona käsitteet, ihmisen teot ja ennen kaikkea syy-seuraus suhteet. Vahvat arvot ja moraali ovat pahinta myrkkyä päinvastaiselle porukalle. Minä uskalla olla sanomisieni ja tekojeni takana.
Luovuttaminen ei ole vaihtoehto.
Tiesitkö muuten, että tuottamus on vahingon korvaamisen ja vahingonkorvauslain mukaisesti keino saada oikeat vahingoittuneelle kuuluvat korvaukset lakisääteisten työtapaturmalain mukaisten korvausten päälle. Seuraavassa kirjoituksessa avaan tämän asian eli tieto tulee monelle jo korvauksia saaneelle yllätyksenä. Onko joku nyt sitten saanut liian vähän hänelle kuuluvia korvauksia esim. ammattiliiton auttaessa asiassa? On. Tätähän ei haluta kuulla, sillä lakien mukaan asioissa on vanhenemisajat ja korvauksia ei monessakaan tapauksessa enää jälkikäteen voi vaatia. Tai voi, mutta niitä ei tarvitse maksaa.
-Toni