julkisen vallan käyttö

Hieman kuulumisia: yhdistyksen perustaminen, lukijapalautteet, oma taistelu uusiin sfääreihin…

Ovat nyt aivan liemessä sekoilujensa kanssa. Rikosilmoituksia tulen tekemään ja niitä on poliisin sivuilla jo luonnoksina. Ensin ovat vuorossa silmäortopedit, sen jälkeen dokumentaation manipulointi ja tämän jälkeen koko korvauskeissini alusta loppuun. EOA ja Fiva ovat kaikista LähiTapiolan tekemisistä tietoisia ja tulen julkaisemaan heidän kannaottonsa kunhan uskaltavat päätöksensä antaa. Heidän lausuntonsa tulen liittämään tuohon kokonaisvaltaiseen rikosilmoitukseen. Toki EOA voi itsekin tehdä tutkintapyynnön ennen kuin minä. Olisihan se tosi kiva juttu, mutta en ole kuullut, että EOA olisi toimivaltaansa täten koskaan ennen käyttänyt.

LähiTapiolan luotto korvausneuvoja jatkaa yhtiön juristien ja vakuutuslääkäreiden laittomuuksien sanansaattajana. Yhtiön johto ei asiaan puutu. Tahallisuus on 100 % varma.

Vituttaako minua? Totta helvetissä. Vituttaa olla oikeassa ja kun vastapuoli tuntuu käyttävän vähä-älyistä tekoälyä ruuvaamaan kielteisen kannanoton, jossa ei ole mitään järkeä. Pystyisin itsekin keksimään paremmat laittomat hylkyperusteet. Ei kyseistä päätöstä kukaan juristi ole voinut kirjoittaa. Tai toisaalta, olen niin oikeassa väitteissäni ja vaatimuksissani, että eihän LähiTapiolan työntekijöillä ole mitään juridista argumenttia lytätä minua. Joku aina huutelee, että ei voi pärjätä, kun vastapuolella vakuutusyhtiöllä on käytössään juristiarmeija. Minä olen osoittanut jo useasti, ettei kyse ole juristeista ja niiden määrästä, vaan hiljaisesta luvasta käyttää julkista valtaa lakien vastaisesti. Ei auta, vaikka vetoaisi mihin lakipyläliin, koska vastapuolen ei tarvitse laista välittää.

LähiTapiolan korvausneuvoja valehtelee törkeästi sähköpostivistissään. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

EOA eli eduskunnan oikeusasiamies

Tietopyynnön jälkeen tulen tekemään tiettyjen päätösten poistovaatimukset menettelyvirheisiin perustuen niin vakuutusyhtiöön kuin Tamlaan, sekä vakuutusoikeuteen. Tämän lisäksi teen rikosilmoitukset LähiTapiolasta (mm. petos, virkavelvollisuuden rikkominen, asiakirjaväärennös). Kaiken tämän tulen julkaisemaan blogissani.

Julkinen hallintotehtävä ja julkisen vallan käyttö vakuutusyhtiössä

”Työtapaturman ja ammattitaudin (vahinkotapahtuma) korvauskäsittely onvakuutuslaitoksessa julkisen hallintotehtävän hoitamista. Lainsäädäntö ja hallintotehtävänhoitamiseen liittyvä hyvä hallinto asettavat monia velvoitteita ja vaatimuksiakorvauskäsittelylle. Hallintotehtävän hoitamisessa ei ole kyse pelkästään laissa olevienmääräaikojen noudattamisesta, vaan myös hyvän hallinnon mukaisista toimintatavoista,joilla varmistetaan korvausasian asianmukainen käsittely ja