työtapaturma

Mitä minun tulee huomioida hyödyntäessäni tekoälyä tiedon haussa koskien työtapaturmia ja ammattitauteja?

Tärkeimmät periaatteet työnantajan viestinnässä

Neuvottele ja tee myönnytyksiä – Etsi oikeudenmukainen ja kohtuullinen ratkaisu, joka ottaa huomioon sekä työntekijän oikeudet että työnantajan taloudelliset ja juridiset realiteetit.

Osoita vastuuta – Älä vain puolustele itseäsi vakuutuksen piiriin, vaan ota vastuu mahdollisista aukkoista ja ole valmis etsimään korvaukselle täydentäviä ratkaisuja.

Ole rehellinen ja avoin – Jos vakuutus ei ole korvannut täysimääräisesti, tunnusta tämä ja osoita, että työnantaja haluaa korjata tilanteen.”

Kukaan ei halua kohdata vakavaa työtapaturmaa; ei työntekijä, ei työnantaja, eikä vakuutusyhtiö

Haastankin täten kaikki vastuulliset työnantajat kirjaamaan vastuullisuutensa tämän osalta yhtiön työntekijöiden nähtäväksi. Mikäli tiedät työantajia, jotka kantavat työtapaturman sattuessa vastuunsa ja ottavat isoa tukevaa roolia vammautuneen työntekijän elämän mahdollisesti pysyvässä muutoksessa, niin kuulisin heistä mielelläni. Voisin aloittaa keräämään listausta työnantajista, jotka allekirjoittavat työtapaturmien osalta vastuullisuutensa eli toisin sanoen arvostavat työntekijäänsä muutoinkin kuin vaadittuna työmuurahaisen työpanoksena.

Pyöräilijä kaatui Tampereella ja vaati korvauksia kaupungilta. Eroaako Tampereen kaupungin toiminta Turun kaupungin toiminnasta vahingonkorvausvastuun eli tuottamuksen ja syy-yhteyden tutkinnan osalta?

Turun kaupEi kaupungin asukkaan voida olettaa tietävän miten tuottamuksellinen liukastumisonnettomuus tulisi korvata ja miltä taholta. Asiasta ovat vastuussa ja tietoisina virkamiehet ja virkamiesvastuussa olevat, valtion ja kaupungin verorahoista maksettavaa palkkaa nauttivat henkilöt. He ovat hallintolain mukaisesti velvollisia ohjaamaan ja neuvomaan myös korvausasioista, sekä kaupungin asukkaan oikeuksista. Eivätkö nämä kaverukset muka ymmärrä korvausasioita vai mikä suhde heillä on vakuutusyhtiöihin, sekä aliurakoitsijoihinsa? Herättäähän tämä väkisinkin keskustelua ja vastauksia on täysi oikeus vaatia.unki siis ulkoistaa vahingonkorvausvastuunsa vastuuvakuutusyhtiönsä LähiTapiolan päätettäväksi tuottamuksesta, sekä syy-yhteydestä. LähiTapiola tekee ”tarvittavat lailliset puolueettomat päätökset”, jotka sitten Turun kaupunki hyväksyy vastuuvakuutuksensa 2000 € omavastuulla pesten kätensä, ellei vahingonkorvauksen vaatija tee haastehakemusta. LähiTapiolalle Turun kaupungin vastuuvakuutuksen korvauskatto on 5 miljoonaa euroa.

Mitä vakavan työtapaturman uhrille korvataan työtapaturmavakuutuksesta, omista vakuutuksista ja tuottamuksellisissa tapaturmissa vahingonkorvauslain perusteella? Siis teoriassa.

Työtapaturmat ja ammattitaudit korvataan työtapaturmavakuutuksesta, joka on työnantajalle pakollinen. Työtapaturma- ja ammattitautilaki määrittelee korvaukset. Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus on osa Suomen lakisääteistä sosiaaliturvaa. Vakuuttamisesta, korvattavista vahinkotapahtumista ja korvauksista on säädetty työtapaturma- ja ammattitautilaissa.

Miksi palkkaisit lakimiehen hoitamaan vahingonkorvausasiaasi ansionmenetyksestä? Vai hoitaisitko kaiken itse?

Kyllä, voit ilman muuta edustaa itseäsi käräjäoikeudessa riita-asiassa, myös vahingonkorvausasiassa ansionmenetyksestä. Suomessa ei ole pakkoa käyttää asianajajaa tai muuta oikeudellista avustajaa riita-asioissa.

✅ Tämä tarkoittaa, että voit:

Laatia haastehakemuksen itse

Toimia itse kantajana oikeudenkäynnissä

Esittää omat todisteesi ja perustelusi oikeudessa

Kysyä kysymyksiä vastaajalle ja mahdollisille todistajille

Esittää loppulausunnon oikeudessa

Oikeusturvavakuutuksen hyödyntäminen vakuutuksen maksajan ja riita-asiaan palkatun lakimiehen näkökulmasta

LähiTapiolaan liittyen on äärimmäisen kiinnostavia artikkeleita tulossa, joten varsinkin heille vakuutuksistaan maksavien kannattaa pysyä kuulolla. Vakuutusetsivistä, erilaisista kielteisistä korvauspäätöksistä vammamekanismeihin liittyen ym. Haluan edelleen kiittää LähiTapiolan lakimiestä ja hänen vasempana kätenään toiminutta korvauskäsittelijää. Heidän ansiostaan blogi syntyi ja tämähän on kaikille vakuutusyhtiöille palvelus. Avataan yhdessä korvauskäytännöt niin kaikki vakuutuksistaan maksavat ymmärtävät saavansa tasapuolista vakuutusehtojen vastaista kohtelua.

Näin tekoäly tiivistää kirjoittamani artikkelin koskien Sampsa Mannerin työmatkatapaturmaa

Sain viestin lukijalta, kun hän oli ajanut edellisen kirjoittamani artikkelini tekoälyn analysoitavaksi. Kiitos hänelle. Tekoälyä käytettäessä analysoimaan tekstejä tulee miettiä mitä kysyy tai mitä pyytää tekoälyä tekemään. Kriittinen tulee olla tekoälyn vastaukseen eli älä ota kaikkea faktana, kyseenalaista argumentit. Tulee myös muistaa, että tässäkin tapauksessa kyse on analyysista koskien pelkästään kirjoittamaani tekstiä ja tekoälyn sen perusteella tekemiä johtopäätöksiä.

Koska vakuutusyhtiö on velvollinen antamaan korvauspäätöksensä? Onko päätös aina vakuutusehtojen ja lain mukainen?

Hyvä vakuutustapa ja vakuutustoiminnan yleiset periaatteet ovat kaunis ajatus, mutta ei toteudu työtapaturmakorvausten tai ylipäätään henkilövahinkojen korvaamisessa. Päätös tulisi saada kuukauden kuluttua tarvittavien asiakirjojen saamisesta, mutta tähän voi mennä 3-4 kuukautta, mikäli asia on vakuutusyhtiön kannalta hankala eli korvausvelvollisuus kohdistuu heihin. Saatuaan tarvittavat asiakirjat, ei viivästykorko sanktiona ole kuin vitsi, joten kuukauden määräaika antaa päätös on pelkkä vitsi. Kymmeniä vuosia laittomia päätöksiä tehtaileville vakuutusyhtiöiden työntekijöille on alusta asti täysin selvää miten korvausasiassa tulee käymään. Ajanpeluu ja kiusaaminen on vakuutusyhtiön henkilövahinkopuolella työntekijöiden dna:ssa.

Vakuutusoikeus ei anna omiin päätöksiinsä tulkintaohjeita

Tiesitkö, että taistelu vakuutuskorvauksista on lähes poikkeuksetta lopun elämän taistelu varsinkin korvausmäärien ollessa suuret. Lääketieteeliset asiat ovat vakuutuslääkärin päätettävissä ja korvauskäsittely muodostetaan vakuutusyhtiöiden pyörittämissä muutoksenhauissa kannattavaa liiketoimintaa tukevaksi, ei korvaamaan aiheutettuja vahinkoja puolueettomasti ja tasa-arvoisesti.