Työtapaturmani sattui joulukuussa 2013. Yli kymmenen vuotta olen kroonisen silmäsäryn kanssa joutunut päivittäin taistelemaan. Neurologin lausunnossaan mainitsema ”vamma laskee merkittävästi elämisen laatua” on tarkoittanut käytännössä oman jaksamisen kanssa kamppailua, selviämistä päivä ja viikko kerrallaan viimeiset kymmenen vuotta. Ulkoisesti vamma ei näy. Aika ajoin joudun hakeutumaan lääkärin puheille, vaikka tiedän, ettei se tule käytännössä muuttamaan mitään. Sympatiaa en tarvitse, enkä jaksa uusille lääkäreille asiaani avata.
Vamman saatuani söin useita vuosia lähes päivittäin kipulääkkeitä. Lääkkeet tai uni olivat vaihtoehtoina saada kipu kuriin. Työn lisäksi tuli hoitaa lapsiperheen ja kodin arkiset askareet, joten päiväunet oli tällöin jätettävä minimiin. Ainoastaan pakon edessä, kun tuli vahva tunne päästä kaikkia pakoon omaan rauhaan, otin ns. päikkärit. Vetäydyin syrjään. Samaan aikaan syyllisyydentunne riittämättömyydestä ja velvollisuuksien hoitamatta jättämisestä jäi kalvamaan. Tällaisia asioita ei minun ollut tarvinnut miettiä elämäni ensimmäisten 38 vuoden aikana. Olin täysin terve työtapaturmaani asti, tapaturman jälkeen koin itseni reppanaksi, joka joutui suunnittelemaan kaiken oman jaksamisen mukaan eli luopumaan siitä johon olin aiemmin kyennyt.
Kykyni sietää kipua on noussut vuosien saatossa. Kestän sitä tiettyyn pisteeseen asti ja tuo piste on nykyään korkeammalla kuin satuani vamman. Lapset ovat kasvaneet, osa muuttanut jo pois kotoa, joten velvollisuuksia muita kohtaan on arjessa hieman vähemmän. Silmäsärky on ikäväkseni yltynyt jo siihen pisteeseen, että herään siihen öisin. Yöunet ovat katkonaisia, joten paikkaan univajetta päivisin 1-2 h päiväunilla. Päästyäni duunista 8,5 tunnin työpäivien jälkeen kotiin olen niin loppu, että menen usein suoraan nukkumaan. Lamautuneena, mikään ei kiinnosta. Illalla taasen jaksan päiväunien jälkeen ottaa omaa aikaa treenamalla ja se auttaa jaksamaan paremmin. Viikonloput menevät käytännössä täysin voimavarojen lataamiseen ja palautumiseen seuraavaa työviikkoa varten. Silmäsärky yltyy heti, kun vapaa alkaa ja työstressi vähenee. Tänäkin viikonloppuna silmä on ollut toiminnallisuudelta niin loppu, että silmän näkökyky ei mukaudu automaattisesti, vaan kohdistaa sekavasti aiheuttaen pahoinvointia.
Kävin pari viikkoa sitten hakemassa henkistä tukea psykiatrilta. Miten säilytän toimintakykyni ja elämän mielekkyyden kokemuksen. Lääkäri kirjoitti: ”Silmässä on kipua, joka reagoi stressiin ja sitten voimat ehtyvät. Tässä on kyse siitä, että insulan kivun prosessointi ja emotionaalisen kivun prosessointi tapahtuu samalla tavalla riippumatta ärsykkeestä (fyysinen/psyykkinen). Stressi johtaa kipuun ja kipu madaltaa stressinsietkokynnystä. On havainnut, että mielekäs tekeminen auttaa suuntaumaan poiis kipukokemuksesta ja jaksaa tämän turvin paremmin. Huolissaan omasta jaksamisestaan tulevaisuudessa. Ikää tulee lisää ja vamman tuotta oireistoa syövät jaksamista nopeammin kuin iän lisääntyminen sitä veisi.” Tähän lääkäri totesi etteivät vakuutusyhtiössä tätä ymmärrä. Sanoin korjauksena etteivät muka ymmärrä.
Maaliskuussa loppupuolella menen jälleen Tyksiin silmätutkimuksiin. Kokeilemme vammautuneeseen vasempaan silmään pupillia laajentavia silmätippoja ja vasemmasta silmälasin linssistä työstetään sellainen, että voin nähdä normaalisti tippojen käytön aikana. Tämän lisäksi sain lähetteen Tyksin kipuklinikalle. Tyksin asiantuntijalääkärit näkevät ja ymmärtävät silmäkivun vaikeuttavan elämääni siinä määrin, että pääsen jatkotutkimuksiin ja helpotuksia etsitään kaikin keinoin. Helpoin ja oikea ratkaisu olisi olla tekemättä silmätarkaa työtä tai tehdä sitä osa-aikaisesti. Työnantaja on räätälöinyt duunini noin 50%:sti silmätarkkaa työtä sisältäväksi, mutta en tunnu enää siihenkään kykenevän. Työterveys suhtautuu asiaani myös auttavasti ja ymmärtävästi.
Mutta entäpä vakuutusyhtiön vakuutuslääkärit? Heidän mielestään olen 100% kykenevä tekemään digitaalista markkinointia, näyttöpäätetyötä, kirjanpitoa ym. Juuri sitä silmätarkkaa työtä, jota kykynemättömänä tekemään minut ohjattiin/pakotettiin uudelleenkoulutukseen. Osa-aikaisuudenhan he korvasivat jo uudelleenkoulutuksen työhönpaluuni jälkeen väliaikaisesti vuonna 2021, mutta havaitsivatkin lähes heti päätöksen tehtyään sen tulevan liian kalliiksi. Hylkäsivät osa-aikaisuuden korvattavuuden, vaikka heidän oma johtava ylilääkäri esitti korvattavuutta. Vakuutusyhtiö korvaa silti edelleen kaikki tutkimukset, lääkkeet ja silmälasit/apuvälineet ainakin toistaiseksi. Heidän mukaansa vamma ei ole pahentunut. Vamma pahenee ja kipu lisääntyy suhteessa tehtyyn silmätarkkaan työhön ja stressin määrään nähden. Iän tullessa enenemissä määrin.
Nyt ovat siis keksineet myös uuden tavan laskea toteutuneita vuosituloja vastoin yksiselitteistä lakia vain vähentääkseen ansionalenemakorvauksen määrää yhtiönsä eduksi. Kusipäisyys moraalittomissa ihmisissä korostuu, koska he tietävät voivansa näin toimia ilman sanktioita. Tämä oma tapaukseni on vain esimerkkitapaus miten vakuutusyhtiö voi toimia ja käytössä ajaa vahingoittuneen fyysisen vamman kieltämisen lisäksi myös henkisesti aivan loppuun. Hoitavat lääkärit tekevät kaikkensa (kiitos siitä) auttaakseen työtapaturmassa vammautuneen pysymään henkisesti ja fyysisesti kasassa. Vakuutusyhtiön moraalittomat työntekijät tekevät kaikkensa lain ja virkamiesten tukemana saadakseen korvattavuuden kumottua ja liiketoiminnan osakkeenomistajille kannattavammaksi. En voi ymmärtää mistä näitä ”ammattilaisia korvauskäsittelijöitä” löytyy kirjaamaan päätöksiin vakuutusyhtiön lääkäreiden ja lakimiesten vääristeltyjä totuuksia. Ainiin, AMK tradenomihan tähän tehtävään on pätevä, tosin ilman koulutustakin toimeen palkataan. Löysä moraali riittää pätevyyteen. Vakuutusyhtiön työntekijöiden, jotka tekevät näitä päätöksiä, olisi suotavaa joskus tulla konkreettisesti katsomaan, mitä nämä päätökset ihmisille ja heidän perheilleen merkitsevät.
Vaatii älyttömät voimavarat taistella yksin totaalisen mätää järjestelmää vastaan. Mikäli kyse on vakavan ammattitaudin tai aivovamman oireista kärsivästä henkilöstä, on hän helppo maali vakuutusyhtölle. Kytkökset niillä tahoilla, joista kansalaisen tulisi saada apua lakisääteiseen sosiaaliturvaan kuuluvien korvausten saamiseksi, estävät avun saannin. Ei turhaan esim. ammattiliiton puheenjohtaja istu vakuutusyhtiöiden hallituksissa. Oma etu ja oman arvomaailman myynti on räikeää ja tämän lammaslaumakansa katsoo läpi sormien. Kunnes jotain tapahtuu omalle kohdalle. Kuten esim. työtapaturma ja korvaukset jäävät saamatta.
Jatkan omaa taisteluani vääryyttä vastaan ja tämä alkaa pikku hiljaa tuottaa tulosta, sekä enenemissä määrin näkyvyyttä. Teen asian eteen sen, minkä vapaa-ajallani ehdin ja jaksan. Joskus blogissanikin on hiljaisempaa ja tällöin syynä yleensä etten kerta kaikkiaan jaksa. Kyllähän stressin määrä on tapissa jatkuvasta tappelusta omista lakisääteisistä korvauksista, mutta tiedän tämän taistelun jatkuvan hautaan asti. En ole vaatimassa muuta kuin sen mitä laki määrää ja mihin minulla on oikeus. #äläluovuta
Tiestitkö muuten kytköksistä sen verran, että kun palkkaat juristia tai menet lääkärille, niin kannattaa selvittää jo valmiiksi palvelua tarjoavan kytkökset, mikäli kyse on riita-asiasta vakuutusyhtiötä vastaan. Ei ole ihme, että raisiolainen yksityisyrittäjänä toimiva lakimies ei mainosta itseään IF:n lakimiehenä. Ei ole sattumaa, että vakuutusyhtiö ei käytäkään omia kirjoillaan olevia lääkäreitä, vaan pyytävät vakuutusyhtiön näkemystä puoltavan lausunnon yksityisellä lääkäriasemalla Aavassa palvelujaan myyvältä lääkäriltä. Hänkään ei mainosta itseään olevansa ns. vakuutuslääkäri. Ja mitä tulee omaan viimeiseen käyntiin yksityisellä lääkäriasemalla, niin kyseisellä lääkärillä on sidonnaisuudet omaan työnantajaani ja kahteen vakuutusyhtiöön. Ja vieläpä siihen vakuutusyhtiöön, jonka kanssa olen tapellut yli kymmenen vuotta. Edelleen: ”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.”
-Toni