vakuutussopimuslaki

Pohjola vakuutus: vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen korvauskäsittelyt haittaluokkien eli pysyvien haittojen osalta, osa 2/2

Olen siis toimittanut kaikki käsittelijöiden vaatimat asiakirjat 22.06., joten tänään korvauskäsittely on kestänyt 29 päivää. Lain mukaan vakuutusyhtiön on annettava korvauspäätös viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun sillä on käytettävissään kaikki asian ratkaisemiseksi tarvittavat selvitykset. Huomenna tuo määräaika täyttyy. Mielenkiintoista nähdä, ehtiikö vakuutuslääkäri tutustua asiaan ennen sitä ja korvausneuvoja runttaamaan päätöksen. Viivästyskorko juoksee sen jälkeen, mutta sitähän ei muodostu ellei korvaa mitään.

Valituskelvoton päätös vakuutusyhtiöstä työtapaturma-asiassa. Ei valitusoikeutta. Jälleen yksi vakiintunut laiton vakuutusyhtiöiden luoma käytäntö.

Tiesitkö, että aion tämänkin artikkelin pohjalta laittaa oikeuskanslerille, sekä eduskunnan oikeusasiamiehelle tutkintapyynnöt. Palaan heidän vastauksineen blogissani. Aloitan syksyllä oikeustradenomin opinnot työn ohessa monimuotokoulutuksena lisäoppina, samoin mahdollisesti avoimen yliopiston opintoja oikeustieteestä. Ei ole helppoa silmävammaisena, mutta teen sen minkä jaksan. Työtapaturman aiheuttama krooninen silmäsärky tuntuu iän myötä vain pahenevan ja henkinen jaksamiseni alkaa olemaan tapissa. Vasemman työtapaturmassa vahingoittuneen silmän kipu yltyy myös stressistä samalla tavalla kuin silmätarkasta työstäkin. Todennäköisesti minun on vähennettävä työtuntejani jaksaakseni hoitaa opiskelut. Jännä homma, että sairauslomat kirjoitetaan työtapaturmassa vaurioituneen vasemman silmän särystä, mutta vakuutusyhtiön mukaan olen uudelleenkoulutuksen jälkeen 100 % työkykyinen lopun elämääni eli silmävamma on parantunut. On ne seppiä nuo vakuutusyhtiöiden tuloksen eteen hommia paiskivat eläköityneet ortopedit.