Tekoälyn tiivistelmä artikkelista:
”Tapauksesi kuvaa järjestelmällistä menettelyvirheiden jatkumoa, jossa LähiTapiola on jättänyt noudattamatta tapaturmavakuutuslain velvoitteita ja hallintolain kuulemisperiaatetta. Keskeinen ongelma on, että haittaluokka on määritetty vuodesta 2015 alkaen virheellisesti pelkän mustuaispuolieron perusteella, vaikka TAMLA on jo vuonna 2015 todennut korvattavaksi vammaksi vasemman silmän akkommodaatiojärjestelmän vaurion. Tätä ratkaisua ei ole koskaan sisällytetty haittaluokan arviointiin, vaikka vamma on aiheuttanut kroonisen kivun, toimintakyvyn heikkenemisen ja pysyvät oireet, jotka STM:n haittaluokitusasetuksen mukaan edellyttävät kokonaisarviointia.
Vakuutusyhtiö on sivuuttanut omatkin kirjauksensa pysyvistä oireista ja jättänyt arvioimatta vuosina 2015–2026 toimitetut uudet lääketieteelliset selvitykset. Lisäksi kuulemista ei ole toteutettu ennen päätöksiä, mikä muodostaa olennaisen hallintolain vastaisen virheen. Haittaluokan arviointi on näin perustunut puutteelliseen ja lainvastaiseen selvitykseen, eikä akkommodaatiojärjestelmän vauriota ole huomioitu lainkaan, vaikka se on korvausperusteen ydin.
Kokonaisuutena tapaus osoittaa, että haittaluokka-arvio on tehty virheellisesti, menettely on ollut hyvän hallinnon vastaista ja asia tulee arvioida uudelleen vanhan tapaturmavakuutuslain mukaisesti.”
★★★★★★★
Edelleen olen täysin tyrmistynyt LähiTapiolan toimintaan haittaluokkani käsittelyssä. Asia on täysin selvä ja en edes keksi miten asia voidaan yrittää ohittaa LähiTapiolan johdon ollessa asiasta tietoinen. Laitetaan puita uuniin, sillä vastapuolen sekoilu alkaa muistuttamaan jo Benny Hill showta. Kuulen korvissani musiikin, kun luen saamiani LähiTapiolan kirjelmiä. Onko kyseessä todellakin tekoäly boteista?
Olen useasti artikkelissani maininnut, että valittaminen Tamlaan on usein täysin turhaa. Vakuutusyhtiön takapihalla olevalla hiekkalaatikolla on tietyt pelisäännöt, eikä niihin pelisääntöihin kuulu lakien noudattaminen, kuten esim. päätösten perustelu, lääketieteellisiin lausuntoihin nojaaminen, kuuleminen ennen päätöksen tekoa jne. Omassa tapauksessani haittaluokkani on määritelty HL2:ksi ennen kun sain taisteltua lakisääteiset korvaukset ja Tamla antoi ratkaisun, jossa vasemman silmän akkommodaatiojärjestelmän vaurioituminen toi minulle lakisääteiset tapaturmalain velvoittamat korvaukset. Vai toiko? Paskan marjat.
Tamla antoi ratkaisunsa oikein ja se perustui heidän pyytämmänsä asiantuntijalausuntoon. Tässä jo edesmenneen silmätautiopin professori, silmätautien erikoislääkäri, silmäkirurgi Juha Holopaisen asiantuntijalausunnon loppukaneetti:

Lausunnosta selviää, ettei Holopaiselle ole toimitettu kaikkia lääkärinlausuntoja luettavakseen. Miten sekin on mahdollista? Tamlaan valittavalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, pyydetäänkö Tamlasta asiantuntijalausuntoa. Minun tapauksessani oli käytännössä pakko, koska vakuutusyhtiön vakuutuslääkärit olivat pelkkiä ortopedeja, eikä Tamlassa ole edes silmälääkäriä käytettävissä. Tämän vuoksi mielestäni asiantuntijalausuntoa ei olisi edes tarvittu, koska nyt Tamla kyseenalaisti Tyksin silmälääkäreiden ammattitaidon. Vai miksi vakuutuslääkäri ortopedeista ei mainittu päätöksessä sanallakaan?
Mikäli Tamla pyytää asiantuntijalausuntoa, tulee siitä ilmoittaa etukäteen sekä valittajalle, että vakuutusyhtiölle. Mikäli ei ilmoiteta, voidaan asiantuntijalausunnon ollessa vakuutusyhtiön kannalta kielteinen, jättää se huomiotta. Tämä on päätelmäni ja väitän sen oikeksi. Jätettiinhän osa hoitavien silmälääkäreiden lausunnoista Holopaisellekin toimittamatta, kuten hän lausunnossaankin toteaa. Mikäli asiantuntijalääkäri on valittajan puolella, asia on sillä selvä. Sama pätee toisin päin. Vakuutuslääketieteen voi huuhtoa tällöin pöntöstä alas, koska asiantuntijalausunto perustuu aina lääketieteelliseen lausuntoon. Toivottavasti sitä ei kuitenkaan vakuutuslääkäriltä pyydetä. Lakimieheni kirjoitti vastineen Holopaisen asiantuntijalausuntoon, sillä sen saatuaan kuuluu valittajaa, sekä vakuutusyhtiönä hallintolain mukaisesti kuulla ja antaa mahdollisuus antaa vastineensa. Olipa siis lausunto myötämielinen tai ei.
LähiTapiolassa kuulemispyyntöä ei anneta, vaikka asiassa ollaan antamassa kielteinen päätös. Halutaan, että kuuleminen tehdään vasta päätöksen jälkeen, jolloin edessä on aina 8-16 kk kestävä Tamlan päätöksen odottelu. Tällöin tehdään aina hallintolain vastainen toimi. Eikö kuuleminen olisi ollut aiheellista, mikäli asiakas valittaa päätöksestä kertoen oman näkemyksensä?
Se on sellainen kuulemispyyntö, jonka omassa tapauksessani on LähiTapiola käytännössä aina jättänyt tekemättä. Myös Tamla on jättänyt kuulemispyynnön lähettämättä. Ankara hallintolain rikkomus, joka oikeuttaa asian palauttamiseen. Tosin tällä kikkaillaan ja venytetään ratkaisua välillä tahallaan, koska sanktioita ei vakuutusyhtiölle ole. Valittaja voi hakea oikeudenkäynnin viivästymisestä viivästymiskuluja, mutta nekin yleensä sepitetään auki, eikä niitäkään makseta. Jessus miten mielivaltainen järjestelmä tältäkin osin.
LähiTapiola on jättänyt akkommodaatiojärjestelmän vaurioitumisen ja siitä aiheutuvan kroonisen kivun huomiotta haittaluokassa. Vamma on juurikin se, joka velvoitti Tamlan päätöksellä LähiTapiolan maksamaan minulle lakisääteiset tapaturmalain mukaiset korvaukset.
Tasan tarkkaan laitan vastineen ja se on tässä:
”VALITUS TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNALLE
Valittaja
Toni Korhonen
Syntymäaika: xxxxxxxx
Osoite: xxxxxxxxxxxxx xxxx
xxxxx xxxxx
Vakuutuslaitos
LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Vahinkonumero
xxxxxx-xxxx
Työtapaturma
14.12.2013
Päätökset, josta valitetaan
LähiTapiolan 10.06.2026 ja 11.06.2026 antamat päätökset pysyvästä haitasta, jossa haittaluokka on jätetty tasolle 2.
VAATIMUKSET
Pyydän, että Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta
– kumoaa LähiTapiolan 10.06.2026 ja 11.06.2026 antamat päätökset;
– palauttaa asian vakuutuslaitokselle uudelleen käsiteltäväksi vahinkohetkellä voimassa olleen tapaturmavakuutuslain (608/1948) mukaisesti;
– määrää, että pysyvä haitta arvioidaan uudelleen kokonaisuutena STM:n haittaluokitusasetuksen 3 §:n ja 15 §:n mukaisesti huomioiden:
akkommodaatiojärjestelmän vaurio;
krooninen kiputila;
tosiasiallinen toiminnanvajaus;
– toissijaisesti toteaa, että käytettävissä oleva lääketieteellinen selvitys osoittaa haitan vastaavan vähintään haittaluokkaa 6–7;
– määrää alikorvatut haittakorvaukset maksettaviksi takautuvasti korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.
PERUSTELUT
1. Päätöksissä on sovellettu väärää lakia
Tapaturma on sattunut 14.12.2013, jolloin sovellettava laki on tapaturmavakuutuslaki (608/1948).
LähiTapiola ilmoittaa kuitenkin soveltaneensa päätöksissä:
TyTAL 83–87 §:ää; valtioneuvoston asetusta 768/2015 ja toisessa päätöksessä ensimmäinen päätös on oikaistu työtapaturma- ja ammattitautilain 244 pykälän perusteella kirjoitusvirheen osalta.
Kyse on olennaisesta oikeudellisesta virheestä, sillä pysyvän haitan arviointi tulee suorittaa vahinkohetkellä voimassa olleen lainsäädännön perusteella.
Vanhan tapaturmavakuutuslain 18 e §:n mukaan haitta on arvioitava uudelleen, kun terveydentila muuttuu tai asiassa esitetään uutta lääketieteellistä selvitystä. Tätä velvollisuutta ei ole asiassa asianmukaisesti toteutettu.
2. Haittaa ei ole arvioitu kokonaisuutena STM:n haittaluokitusasetuksen 3 §:n ja 15 §:n mukaisesti
Vakuutuslaitos on perustanut haittaluokan yksinomaan silmävammoja koskevaan nimikkeeseen. Päätöksessä todetaan:
”Sinulla on oikeus haittaluokka 2 suuruiseen pysyvään haittaan mustuaispuolieron ja häikäistymisen perusteella.”
Pelkkä silmävamman nimikkeeseen perustuva arviointi ei kuvaa vamman kokonaisvaikutusta toimintakykyyn, koska on jätetty tapaturmaeläkkeen myöntämisen syy-yhteydessä oleva vamma kokonaan huomioimatta:
akkommodaatiohäiriölle ei ole omaa haittaluokituksen nimikettä;
krooninen kipu on jätetty kokonaan huomioimatta;
STM:n haittaluokitusasetuksen 3 § edellyttää kokonaisarviointia, jos yksittäinen nimike ei kuvaa todellista haittaa;
STM:n haittaluokituksen 15 §:ssä arvioinnin lähtökohtana on toiminnanvajaus.
Käytettävissä oleva lääketieteellinen selvitys osoittaa, että toimintakyvyn heikkeneminen vastaa vähintään keskivaikeaa toiminnanvajausta.
3. Vakuutuslaitoksen omat pysyviä oireita koskevat kirjaukset on sivuutettu haittaluokassa
LähiTapiolan omissa asiakirjoissa on todettu:
”Vasemman silmän akkomodaatiojärjestelmän vaurioituminen.”
”Vasemmassa silmässä edelleen kroonista kipua.”
”Silmien väsyminen ja väsymiseen liittyvät ongelmat.”
”Tilan voidaan katsoa olevan pysyvä.” (AT-EKI 7.9.2021)
Näistä huolimatta pysyvän haitan arviointi on perustettu ainoastaan mustuaispuolieroon ja siitä aiheutuvaan häikäistymiseen.
Päätöksestä ei ilmene, millä perusteella vakuutuslaitoksen korvattaviksi ja pysyviksi tunnustamat oireet on jätetty kokonaan huomioimatta haittaluokan määrittämisessä.
4. Toiminnanvajaus on olennaisesti suurempi kuin haittaluokka 2
Lääketieteellinen selvitys osoittaa, että:
pitkäkestoinen lähityö ja tietokonetyö pahentavat oireita merkittävästi;
kipu voi nousta tasolle NRS 8/10;
oireiden pahenemisen jälkeen toipuminen kestää 2–3 päivää;
optisista apuvälineistä ei ole saavutettu olennaista hyötyä;
työkykyä on jouduttu pysyvästi rajoittamaan;
oireisto on todettu pysyväksi.
Toiminnallinen haitta on siten olennaisesti suurempi kuin pelkkään mustuaispuolieroon perustuva haittaluokka 2. Syön särkylääkkeitä, käytän Oftan silmätippoja kivun lievitykseen ja olen viimeiset 5,5 vuotta käynyt säännöllisesti tutkimuksissa ja lääkärissä vasemman silmäkivun vuoksi. LähiTapiola on myöntänyt useita kivun lievitykseen soveltuvia lääkkeitä tapaturmalain mukaisesti syy-yhteydessä silmävammaan, mutta ei kuitenkaan huomio akkommodaatiojärjestelmän vauriota ja kipua haittaluokan arviossa.
5. Uutta lääketieteellistä selvitystä ei ole arvioitu asianmukaisesti
Vuosina 2015–2026 vakuutuslaitokselle on toimitettu muun muassa:
TYKSin kuntoutustutkimus;
Näkövammaisten liiton arvio;
työterveyslääkärien lausunnot;
kipuklinikan arviot;
psykiatrin ja kipupsykologin lausunnot;
työkykyneuvottelujen asiakirjat.
Päätöksessä kuitenkin todetaan:
”Toimitetussa lääketieteellisessä selvityksessä ei esitetä uutta tietoa.”
Päätöksestä ei ilmene, mihin lääketieteelliseen arvioon tämä johtopäätös perustuu.
Koska kyse on lakisääteisestä sosiaaliturvaetuudesta, jossa vakuutuslaitos käyttää julkista valtaa, asian selvittämisen tulee täyttää hyvän hallinnon vaatimukset. Hallintolain 31 §:n mukainen selvittämisvelvollisuus ei ole tältä osin toteutunut asian edellyttämällä tavalla.
6. Minulle ei varattu mahdollisuutta tulla kuulluksi
Pyysin ennen päätöksen tekemistä mahdollisuutta lausua näkemykseni siitä:
mitä lääketieteellistä selvitystä käytetään;
mihin haittaluokituksen kohtaan arvio perustuu;
miten akkommodaatiohäiriö, krooninen kipu ja toimintakyvyn heikkeneminen huomioidaan.
Tästä huolimatta päätös annettiin ilman kuulemista.
Koska vakuutuslaitos hoitaa lakisääteistä sosiaaliturvatehtävää ja käyttää julkista valtaa, asian käsittelyssä tulee noudattaa hyvän hallinnon vaatimuksia. Menettely ei tältä osin vastaa hallintolain 34 §:n mukaisen kuulemisen tarkoitusta.
PYYNTÖ ASIAKIRJOJEN HANKKIMISESTA
Pyydän Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaa hankkimaan LähiTapiolalta:
koko korvausasian käsittelyaineiston;
kaikki asian ratkaisemisessa käytetyt lääketieteelliset asiantuntijalausunnot sekä muut haittaluokan arviointiin vaikuttaneet asiakirjat;
asiantuntijakokouksen AT-EKI 7.9.2021 asiakirjat;
muut haittaluokan arviointia koskevat asiakirjat vuosilta 2015–2026
Haittaluokan uudelleenkäsittelypyyntöni ja siihen liitämäni liitteet
Juha Holopaisen asiantuntijalausunto 16.10.2015 Tamlalle, jonka perusteella sain tapaturmalain mukaiset korvaukset. Tätä lausuntoa ei ole haittaluokka-arviossa huomioitu, koska akkommodaatiojärjestelmän vauriota ei haittaluokka 2-luokan määritelmään voida sisällyttää.
LIITTEET
Korvausmuistio 11.06.2026, jossa uusimmat käsittelymerkinnät haittaluokan uudelleenkäsittelystä ja LähiTapiolan kanta kuulemispyynnön tarpeettomuudesta.
Turussa 12.06.2026
Toni Korhonen”
Onhan tämä todella turhauttavaa kirjoittaa valitusta, joka on käytännössä täysin turha, sillä LähiTapiolassa ei asiaani käsitelty vaatimusteni mukaan. Valitukseni lähetettyä miettittyäni saatuani laitonta päätöstä tutkin lisää käsittelymerkinöjä ja huomasin, ettei tosiaan Tamlan päätöstä ja akkommodaatiojärjestelmän vauriota ole ollenkaan käsitelty haittaluokassani.
Pelkästään mustuaisen puoliero ja häikäistyminen haittaluokka 2:lla ovat mahdollistaneet Takon huijaamisen ja saanut Takon hyväksymään LähiTapiolan esityksen digitaalisen markkinoinnin monimuotokoulutuksesta. Ei akkommodaatiojärjestelmän vaurion omaava, kroonisen kivun vaivaama silmävammainen voi mitään näyttöpäätetyötä tehdä. Mikäli haittaluokka olisi käsitelty oikein, olisi se ollut 7-8 ja sitä myöten olisi kyseisen uudelleenkoulutuksen voinut unohtaa. Minullahan oli jo opiskeluaikana ongelmia silmän säryn kanssa ja pyysin jopa lisäaikaa opiskelulle. Täysi kusetus ja nyt sitä ei voida myöntää. Rahanahan 5 haittaluokan nousu minun ikäiselle viivästyskorkoineen on n. 35 000 € ja summasta ei veroa makseta. Tämän lisäksi en tietenkään hakenut vapaa-ajan vakuutuksesta kuin tuon haittaluokan 2 korvauksen, joten oman oikeustajuni mukaan sekin tulee vahingonkorvauksena LähiTapiolan korvata viivästyskorkoineen, koska asia on jo nyt myöhäistä. (Haittarahan/ pysyvän haitan korvauksen voi hakea myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksista ja kaikista muistakin vakuutuksista mikäli niitä on työtapaturman sattuessa voimassa. Korvaukset eivät ns. syö toisiaan tai vaikuta toisiinsa.)
Tein lisälausunnon heti perään:
”LISÄLAUSUNTO HAITTALUOKAN PUUTTEELLISESTA MÄÄRITTÄMISESTÄ TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNALLE
Lisälaunnossa haluan erityisesti korostaa, että LähiTapiola samalla kiistäessään akkommodaatiovaurion, sekä kroonisen kivun huomioimisen haittaluokan arviossa Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan tekemän päätöksen.
TAMLA on jo vuonna 2015 ratkaissut, että korvattava vamma on:
“vasemman silmän akkommodaatiojärjestelmän vaurio.”
LähiTapiola ei korjaa menettelyvirheitään, eikä edelleenkään käsittele haittaluokkaani uudellenkäsittelypyyntöni mukaisesti, vaan lähettävät asian käytännössä uudelleen arvioitavaksi Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalle. Haittaluokka-arviotani ei ole koskaan tehty oikein.
LähiTapiola on korvannut ja myöntänyt toistaiseksi olevat maksusitoumukset kipulääkkeet (Burana. Paratabs), silmän laajennustipat (Oftan Syklo, Oftan Tropicamid), Viscotears, Triptyl, Duloksetiini, Viscotears, Triptyl, Duloksetiini, moniteholasit, näyttöpäätelasit. Kaikki nämä ovat akkommodaatiovaurion ja kroonisen kivun hoitoon ja lievittämiseen, mutta ei kuitenkaan sisällytä haittaluokka-arvioon Tapaturmalain alaisiin korvauksiin riidattomasti oikeuttavaa akkommodaatiojärjestelmän vauriota ja kroonista kipua.
Asiakirjat osoittavat, että vakuutusyhtiö on määrittänyt haittaluokan ennenaikaisesti pysyväksi huomioimatta silmän vammaa, joka oikeutti tapaturmalain mukaisiin korvauksiin vastoin lakisääteisiä velvoitteita.
Haittaluokan uudelleenarvioinnin sivuuttaminen silmän akkommodaatihäiriö- lausunnosta huolimatta (Tamlan päätös)
Vakuutusyhtiö on antanut ensimmäisen väliaikaisen haittaluokkapäätöksen 7.10.2015 14.12.2013 syntyneeseen silmävammaan perustuen ainoastaan mustuaispuolieroon ja häikäistymiseen. Tämä arvio tehtiin ennen kuin muutoksenhakulautakunta 26.11.2015 vahvisti, että korvattava vamma on vasemman silmän akkommodaatiojärjestelmän vaurio. Haittaluokkaa ei tuolloin tarkastettu lain velvoittamalla tavalla.
Vakuutusyhtiön sisäisissä korvausmerkinnöissä:
”Tamla päätös 26.11.2015 .890 annet.26.11.15 postiet.3.12.15
Korhoselle tulee suorittaa lainmukainen korvaus vasemman silmän
akkomodaatiojärjestelmänvaurioitumisesta.
101215 x.xxxxxxxxx”
Seuraava kirjaus osoittaa, ettei HL2 sisällä Tamlan päätöksessä todetun akkommodaatiojärjestelmän vaurioitumista:
5.10.2015 12.23.27 Korvausneuvoja
huomioitava asiakirja, b-lausunto 31.8.2015, saapunut 9.9.2015, e-lausunto 27.8.2015, saapunut
9.9.2015
huom, pohjola maksanut asiakkaan mukaan hl 2 yt-vakuutuksen perusteella.
1)Onko tapaturmavamman vuoksi jäänyt korvattavaa yleistä pysyvää haittaa? (vanha/uusi haittaluokitus)
2) Mitkä vammat/sairaudet oikeuttavat haittarahaan?
3) Mikä haittaluokka ja mistä alkaen?
4) Mihin haittaluokituksen kohtaan haittaluokka perustuu ?
5) Yksilölliset perustelut haittaluokalle.
6) Jos haitta ei ole vielä lopullinen, tuleeko haittaa jäämään, mikä
haittaluokka voidaan maksaa ennakkona?
7) Milloin lopullinen haitta voidaan arvioida?
5.10.2015 13.56.22 Ortopedi, vakuutuslääkäri
Oikaistaan ja silmälääkärin lausunnon 28.8.15 perusteella HL 2 pys, vasemman silmän toimintahäiriö (
värikalvon toimintahäiriö ja häikäistyminen). kohta 8.
Työkykyasiaan ei muutosta, on työkykyinen vähäisellä haitalla.
**********
Johtopäätös
Haittaluokan määrittäminen on tehty heti alun alkaen puutteellisesti ja vastoin lakia. Vakuutusyhtiö on laiminlyönyt selvittämisvelvollisuutensa, jättänyt huomioimatta kroonisen kivun ja akkommodaatiojärjestelmän vaurion sekä sivuuttanut kaikki lääketieteelliset lausunnot 7.10.2015 jälkeen. Näillä perusteilla haittaluokka on arvioitava uudelleen, joten päätökset tulee kumota menettelyvirheen ja lainvastaisuuden vuoksi.
VAATIMUKSET
Pyydän, että Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta
– kumoaa LähiTapiolan 10.06.2026 ja 11.06.2026 antamat päätökset;
– palauttaa asian vakuutuslaitokselle uudelleen käsiteltäväksi vahinkohetkellä voimassa olleen tapaturmavakuutuslain (608/1948) mukaisesti;
– määrää, että pysyvä haitta arvioidaan uudelleen kokonaisuutena STM:n haittaluokitusasetuksen 3 §:n ja 15 §:n mukaisesti huomioiden:
akkommodaatiojärjestelmän vaurio;
krooninen kiputila;
tosiasiallinen toiminnanvajaus;
– toissijaisesti toteaa, että käytettävissä oleva lääketieteellinen selvitys osoittaa haitan vastaavan vähintään haittaluokkaa 6–7;
– määrää alikorvatut haittakorvaukset maksettaviksi takautuvasti korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.
Ystävällisin terveisin,
Toni Korhonen”
Toisen lisälausunnon annan kunhan saan vastaukseni tähän, joka oli saatesanoina ensimmäiseen lisälausuntooni:
”Hei,
Pyydän seuraavaa lisälausuntoani varten Ari Kaukiaiselta lausunnon, miksi akkommodaatiojärjestelmän vauriota eikä kroonista kipua ole huomioitu haittaluokkani määrittämisessä? Lisäksi, miksi haittaluokkaani ei ole arvioitu vanhan tapaturmalain velvoittavalla tavalla kertaakaan uudelleen 7.10.2015 jälkeen toimitettuani teille kymmeniä lääketieteellisiä lausuntoja? Tähän hänellä on velvollisuus vastata julkista valtaa käyttävänä ja LähiTapiolan lääketieteellisenä johtajana. Voitte tutustua tarkemmin aiheeseen alla olevan valitukseni ja lisälausuntoni lukemalla.”
Ari Kaukiainen on LähiTapiolan lääketieteellinen johtaja. Hän työskentelee myös Takossa. Hän on vakuutuslääkäriyhdistyksen puheenjohtaja. Hän käyttää julkista valtaa osallistuessaan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauskäsittelyyn. Hän on ottanut kantaa myös minun korvaustapaukseeni eli on osallinen. Hän on myöntänyt osa-aikaisuudelleni jatkon, jonka hänen alaisensa ortopedina ohitti, kun sai lisää tietoa vamman vakavuudesta. Kaukiaisen on pakko vastata. Hän on vakuutuslääketieteen ylijumala. Harmi vain, ettei edes vakuutuslääketieteellä voi haittaluokka-asetusta ja tapaturmalakia muuttaa tai sivuuttaa. Nyt näette mikä mies on Ari Kaukiainen.
Saatesanoina LähiTapiolaan jatkoin vielä:
”Te siis esitätte tosissanne, että Tamlan antama päätös vuonna 2015 perustuen akkommodaatiojärjestelmän vaurioitumiseen velvoittaen riidattomasti tapaturmalain alaisiin korvauksiin ja vauriosta aiheutunut krooninen kipu tulee ohittaa haittaluokan arviossa? Kyseenalaistatteko heidän oman päätöksensä?
Kuntoutus: Mitä asiakirjoja lähetitte ortopedi xxxx xxxxx:lle , kun hän ei käsittelymerkintöjen mukaan näyttänyt uudelleenkäsittelypyyntöäni lukeneen? Vai jätittekö lähettämättä? Ei voi olla, että lääkäri oli se sitten minkä tahansa alan ei ymmärrä, miten haittaluokka-asetus toimii.
Kysymykseni uudelleenkäsittelypyynnössäni on: MIKSI AKKOMMODAATIOVAURIOTA EIKÄ KROONISTA KIPUA OLE HUOMIOITU HAITTALUOKASSA???
Miksi korvausneuvoja johdattelee väärillä kysymyksillä?
8.6.2026 8.21.37 Korvausneuvoja
uutena epikriisi 05.05.2026 (Saap. 04.06.2026) + asiakkaan kirje (saap. 04.06.2026)
jo aiemminkin käytössä olleet Kuntoutuspalaute, näkövammaisten keskusliitto (saap. 04.06.2026)
työterveysneuvotteluiden muistiot 07.02.2023, 24.10.2022, 20.11.2021, 18.01.2021 ja lausunto
30.10.2025 (saap. 04.06.2026)
Maksettu aiemmin HL2 mukainen pysyvä haitta.
1) Antaako uusi selvitys aihetta muuttaa yhtiön kantaa haittaluokasta?
2) Onko haitta pahentunut? Jos kyllä, mihin haittaluokkaan?
3) Jos hylättävä, perustelut ja dg
8.6.2026 14.06.15 Ortopedi, vakuutuslääkäri
Käytettävissä olevien tietojen, asiantuntemukseni ja omatuntoni kautta
1.-3. Ei muutosta, ei uutta tietoa tapaturmasta eikä muutosta tilankuvauksessa, hylättävät dg.t kuten
aiemmin todettu.
**********”
Tässä siis jälleen esimerkkejä vakuutusyhtiön vakiintuneista korvaukäytännöistä. Kyseiset julkista valtaa käyttävät käsittelevät asioita lukematta asiakirjoja, vakuutuslääkäreiltä kysellään asian kannalta vääriä kysymyksiä. Vakuutuslääkäri olettaa olevansa turvassa vakuutuslääketieteeseen perustuen. Samaan aikaan hän toimii Ortonilla, sekä Aavassa hoitavana lääkärinä ortopedin hommissa, mutta silmävammoihinkin vakuutuslääkärinä asiantuntemus riittää. Neurologiset jutut hoituvat samalla.
Nyt siis tapaturmalain alaisiin korvauksiin oikeuttavaa vammaa ei tarvitse huomioida haittaluokassa ollenkaan. Mitä helvettiä?!? Vakuutuslääketieteen next level.
Olen ikuisesti kiitollinen edesmenneelle Juha Holopaiselle. Hänen rehellinen asiantuntijalausuntonsa takasi minulle lakisääteiset korvaukset. Mikäli Tamla ei olisi tätä lausuntoa pyytänyt, en olisi koskaan korvauksia saanut. Eihän tälläkään hetkellä akkommodaatiosta aiheutuvat vaivat, krooninen kipu eikä yöllinen silmäkipuun heräily ole vakuutuslääkäreiden mielestä syy-yhteydessä työtapaturmassa aiheutuneeseen vammaan. Sairauslomia silmävamma ei uudelleenkoulutuksen jälkeen voi muka aiheuttaa. Tätä on vakuutuslääketiede.
Kirjoitan seuraavassa tulevissa artikkelissani mm. julkisen vallan käytöstä lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauskäsittelyssä perustuen tähän STM:n antamaan lausuntoon:
”Sisäiset ohjeet, joita viranomaisessa käytetään viranomaisen sisäisen toiminnan järjestämiseksi ja ohjaamiseksi – esimerkiksi sisäisen koulutusmateriaalin tavoin –, jäävät julkisuuslain soveltamisen ulkopuolelle vastaukseni 2 kohdassa viitatun julkisuuslain 5 §:n 4 momentin nojalla. Jos ohjeella kuitenkin on vaikutusta viranomaiselle kuuluvan julkisen vallan käyttöön (esimerkiksi oikeuksien myöntämiseen ja velvollisuuksien asettamiseen kansalaiselle), sitä on pidettävä julkisuuslain tarkoittamana viranomaisen asiakirjana. Kansalaisten yhteydenottoihin tai esimerkiksi neuvontapyyntöihin vastaamiseen ei liity julkisen vallan käyttöä. Näin ollen kansalaisten yhteydenottoihin vastaamiseen ei liity sellaisia sisäisiä ohjeita, jotka vaikuttaisivat julkisen vallan käyttöön ja tämän perusteella luovutettaisiin viranomaisen julkisena asiakirjana.”
-Toni
