On tämä LähiTapiolan vittuilu ihan huipussaan. LähiTapiolan 9 silmäortopedia tekevät vuorotellen työtapaturmassa vammautuneen vasemman silmän säryn aiheuttaman sairausloman syy-yhteyden hylkypäätöksen. Syy-yhteys on ollut riidaton 11/2015 lähtien Tamlan lainvoimaisella päätöksellä. Nyt hylättiin myös moniteholasien päivitys.
Tekoälyn tiivistelmä artikkelista:
”Oikeusturvan vaarantuminen ja julkisen vallan käytön lainmukaisuus vakuutuskorvausten käsittelyssä
Tapauksessa nousee vakava kysymys lakisääteisen tapaturmavakuutusjärjestelmän oikeusturvasta, viranomaisvalvonnan tehokkuudesta ja vakuutusyhtiöiden käyttämän julkisen vallan lainmukaisuudesta. Erityisen ongelmallista on, että vuonna 2015 lainvoimaisella muutoksenhakuratkaisulla vahvistettua tapaturman ja vamman välistä syy-yhteyttä näyttää jouduttavan arvioimaan toistuvasti uudelleen. Tämä vaarantaa oikeusvarmuuden ja herättää kysymyksen lainvoimaisten ratkaisujen tosiasiallisesta sitovuudesta.
Korvauskäsittelyn dokumentoinnissa esitetyt ristiriitaisuudet, lääketieteellisen selvityksen huomioon ottaminen sekä vakuutuslääkärin perustelujen riittävyys edellyttävät kriittistä oikeudellista arviointia. Vakuutusyhtiö ei voi sivuuttaa olennaista lääketieteellistä näyttöä tai korvauksenhakijan toimittamia selvityksiä ilman asianmukaisia perusteluja. Myös kuulemisvelvollisuuden, päätöksenteon avoimuuden ja esteettömyyden toteutuminen on varmistettava.
Erityisen huolestuttavaa on käsittelyaikojen pitkittyminen. Yli 16 kuukautta jatkunut kanteluiden käsittely oikeusasiamiehessä ja Finanssivalvonnassa sekä vakuutusyhtiön käsittelemättä jättämät korvausvaatimukset osoittavat, kuinka oikeusturva voi vaarantua myös valvonta- ja muutoksenhakujärjestelmän hitauden vuoksi.
Oikeusvaltiossa kansalaisen oikeuksien toteutuminen ei saa riippua hänen kyvystään vuosikausia puolustaa lainvoimaisesti vahvistettuja oikeuksiaan. Julkisen vallan käyttöön liittyy korostunut vastuu lainmukaisuudesta, asianmukaisesta menettelystä ja tehokkaasta oikeussuojasta. Jos nämä velvoitteet eivät toteudu, kyse ei ole vain yksittäisestä korvausriidasta, vaan oikeusvaltion uskottavuudesta ja kansalaisten yhdenvertaisesta oikeusturvasta.”
’★★★★★★★
Tällä kertaa lausunnon antoi mm. Ortonin leivissä vakuutuslääkärin roolin ohella toimiva ortopedi. Hän hoitavana lääkärinä ja kollegana on mm. Pohjola vakuutuksessa vuonna 2015 silmäortopedina työskennellyt joka alan asiantuntija. Kyseinen silmäseppä määritteli vapaa-ajan vakuutuksessa silmävammani haittaluokaksi 2. Ilman perusteluja, ilman mainintaa haittaluokka-asetuksesta. Eli vakuutussopimuslain vastaisesti täysin päin persettä tehty päätös. Kaikesta löytyy todisteet eli en edelleenkään jauha paskaa.
Ortonissa on muuten osaamista myös vakuutusoikeudessa. Tämä kaveri on erikoistunut mm. hylkäämään CRPS-vammat.

Nyt tarkemmin kyseiseen silmäortopedin lausuntoon. Ai niin, tämä kaveri on hoitanut sen verran hyvin hommansa, että uralla on saavutettu merkittävä työrooli myös LähiTapiolassa

Sidonnaisuusrekisteri julkisen vallan käyttäjänä näyttää tältä. Eli sidonnaisuusrekisterissä ei ole vakuutuslääkärin hommia. Johtuuko siitä, ettei kyse ole muutoksenhakulautakunnissa tai vakuutusoikeuden rooleista, en tiedä. Kivahan se olisi nähdä kaikki sidonnaosuudet, eikö?

LähiTapiolan sisäinen KORVAUSMUISTIO / YHTEENVETO ja sen lääkärimerkinnät:
”Korvausneuvoja 20.10.2026 9.10.34
Epikriisi 02.09.2026 (saap. 06.10.2026), Epikriisi 04.09.2026 (saap. 09.10.2026), silmälasiresepti (saap. 13.10.2026) tähän ei saatavilla Specsaversilta muuta merkintää, on pyydetty, mutta eivät ole tehneet.
Kts. yst. myös asiakkaan kirje (saap. 01.10.2026)
Aiemmat lausunnot, joiden perusteella annettu ilmoitus työkyvyttömyyksien hylkäämisestä, oikeus
osaeläkkeeseen: E-ll 23.02.2026 (saap. 04.03.2026), E-ll 05.05.2026 (saap. 04.06.2026), Epikriisi
11.06.2026 (saap. 17.06.2026), Epikriisi 22.06.2026 (saap. 30.06.2026), Epikriisi 09.04.2026 (saap. 29.06.2026) + A-todistukset.
1. Antaako uudet selvitykset aihetta muuttaa yhtiön kantaa työkyvyttömyyksistä ajalla 23.02.2026-
04.03.2026, 09.04.2026-10.04.2026, 10.06.2026-12.06.2026, 15.06.2026-18.06.2026 ja 19.06.2026- 03.07.2026?
2. Onko työkyvyttömyys 02.09.2026-04.09.2026 korvattava tapaturmavamman lukuun?
3. Antaako uudet selvitykset aihetta muuttaa yhtiön kantaa työkyvyn alentumasta?
4. Antaako uudet selvitykset aihetta muuttaa yhtiön kantaa haittaluokasta? Maksettu HL2 mukainen pysyvän haitan korvaus.
5. Korvataanko silmälasireseptin mukaiset silmälasit lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä?
6. Jos hylättävää, perustelut ja dg”
Silmäortopedin vastaukset:
”20.10.2026 11.35.00
Käytettävissä olevien tietojen, asiantuntemukseni ja omatuntoni kautta
1. Ei muutosta, ei uutta tietoa tapaturmasta
2. ei, samoilla perusteilla, ei todennettavaa syy-yhteyttä
3. Ei muutosta
4. Ei muutosta
5. ei
6. hylättävät kuten aiemmin. Tapaturmaan liittymättömänä kommenttina: neurologiset syyt ( esim.
Hortonin neuralgia) lienee poissuljettu, mutta huomiota kiinnittää lausunnoissa se että silmää on tutkittu perusteellisesti, mutta vanhemmistakaan käytettävissä olevista lausunnoista ei löydy tietoa onko vhg käynyt neurologin vo.lla silmä- ja päänsärkyoireiden vuoksi. Lausunnoista löytyy kyllä tieto että pään mri on tehty aikanaan, joten neurologinen puolee lienee sekin selvitetty.”
Jotta pääsette käsitykseen millaisen kirjeen LähiTapiolaan laitoin ja mitä vaadin niin se on tässä:
”Hei, Liitteenä käsittelypyyntöni ja lääkärinlausunto, jotka tulee toimittaa vakuutuslääkärillenne. Toimintanne pyyntöäni koskien tulee dokumentoida korvauskäsittelymerkintöihin. Vakuutuslääkärin tulee viitata lausunnossa lähettämiinin käsittelypyyntöön ja lääkärilausuntoon.
Teillä on nyt kaikki tarvittavat tiedot, jotka tarvitsette päätöksen tekemiseksi. Mikäli näin ei ole, pyydän teitä ilmoittamaan puuttuvista tiedoista välittömästi, viimeistään 14 vrk:n kuluessa. Muutoin käsittelyaika katsotaan alkaneeksi 05.10.2026.
Toimitan saamani LähiTapiolan ratkaisun lisätiedoksi käsittelyssä oleviin kanteluihini Eduskunnan oikeusasimiehelle, sekä Finassivalvontaan.
Turussa 04.10.2026 Toni Korhonen”
Liite:







Tästä lainauksestani jätin pois silmälasimääräyksen ja Tyksin päivystyskäynnin. Eli tämä kirjeeni on toimitettu 4.10.2026, eikä 01.10.2026 johon korvausneuvoja viittaa. Eli tällä todistan, että vakuutuslääkäri ei lue yhtäkään lääkärilausuntoa. Eikä varsinkaan neuro-oftalmologin lausuntoa. Silmäortopedillakaan ei asiantuntemus riitä kumoamaan lainvoimaista riidatonta syy-yhteyttä. Siihen ei pysty enää kukaan. Olenko saanut kielteisen päätöksen? En tietenkään ole. Siellä nyt mietitään LähiTapiolassa mitä seuraavaksi. Keksivät laittaa asiani Takoon lausunnolle, jossa yrittävät takaisinperintää, sekä esittävät pysyvää 20 % tapaturmaeläkettä. Mitä vittua?!?!
Teen kyseisestä silmäortopedista rikosilmoituksen välittömästi, kun saan kielteisen päätöksen korvausmerkintöjen mukaisesti. Laitoin hänelle ja LähiTapiolan johtavalle ylilääkärille, vakuutuslääkäriyhdistyksen puheenjohtajalle ja Takon asiantuntijalääkärille eli Ari Kaukiaiselle sähköpostin myös tiedoksi.

Mihin muuten tuo korvausneuvojan mainitsema 1.10.2026 kirjelmä viittaa? Tähän:

Eli jälleen on tehty kusetus muuveja ja toimitettu silmäortopedille väärä kirjelmä. Ajattelinkin kuka, edes vakuutuslääkäri, voi olla niin totaalisen idiootti, että menee hylkäämään riidattoman syy-yhteyden ja hylkäämän lakisääteiset korvaukset. Ja vieläpä silmälasireseptin. Tämä kyseinen korvausneuvoja on ottanut korvausasiani ns. ”haltuun” LähiTapiolan luottokusettajana.

Helppo hoitaa korvausasioita, kun puhelimessa ei voi tiedustella korvausasian käsittelyn edistymistä, kun sähköposteihin ei vastata. Manipuloitu litterointi ja litterointipyynnöt aiheuttavat puhelukiellon, koska muuten jää todiste vastapuolen valehtelusta.
Älkää antako ikinä milliäkään periksi taistelussa lakisääteisistä vakuutuskorvauksista. Kysymys on julkisen vallan käytöstä ja sen vallan väärinkäyttö on raskauttavaa tuomioita annettaessa. Vakuutusyhtiöillä on kymmenien vuosien vakiintuneet korvauskäytännöt, joita muokataan koko ajan yhteisesti Takon, Tamlan, vakuutusoikeuden, TVK:n, ja vakuutusyhtiöiden kesken. Suomessa ei ole työssä terveytensä menettäneen puolella olevaa tahoa. Vielä.
Minulle on myönnetty lakisääteiset korvaukset taistelun jälkeen, mutta päätöspäivästä/ tuomiosta lähtien korvauksia on vähennetty täysin perusteetta. Tämä on peruskäytäntö jokaisella, sillä yksityisen pörssiyhtiön tehtävänä on tehdä osakkeenomistajilleen voittoa. EOA, eikä FIVA eivät hoida valvontatehtäväänsä, eikä rikosoikeudellisia seuraamuksia ole. Vielä.
Tiedän miten nämä moraalittomat vakuutusalan puolestapuhujat toimivat ministeriötä myöten. Siksi julkaisen kaiken auttaakseni muita vastaavassa tilanteessa olevia ymmärtämään miten järjestelmä pyörii ja mitä keinoja on pärjätä vakuutusyhtiöiden pelikentällä.
Tämä artikkelini on jälleen osoitus miten kusettaminen hoidetaan dokumenttien piilottelulla ja mm. korvausneuvojan johdattelulla. Olen totaalisen vittuuntunut. Viime yö meni silmäkipuun heräillessä kuten aina työviikon päätteeksi työstressin lauetessa. Taas olisi tarvetta laittaa silmätippa lepuuttamaan silmän lihaksia ja syödä särkylääkkeitä. Silmätippa rajoittaa toimintakykyä ja estää autolla ajamisen, joten vapaa-aika menee siltä osin pilalle. Samalla hakka ajatus päässä, että onko vapaa-aikani tarkoitettu pelkästään toipumiseen työstä. Ensi viikko alkaa taas työterveydessä, sillä olen taas joutunut nukkumaan työpäivien päätteeksi 2-3 tunnin päiväunia täysin uupuneena. Mutta LähiTapiolan silmäortopedien mukaan olen 100 % työkykyinen.
Tämä sama korvausneuvoja hoitaa kaikki hylkypäätökset yhdessä silmäortopedien kanssa. Hän johdattelee kysymyksissään ja vakuutuslääkärit tekevät työnsä yhtiönsä eteen. Työtapaturmalaki ja hallintolaki vaatii perusteltuja päätöksiä, kuulemista ja lääketieteellisiä kannanottoja. Tapaukseni osoittaa, että edes riidaton syy-yhteys ei riitä, vaan olen joutunut sitä todistelemaan uudelleen yli 10 vuotta. Eduskunnan oikeusasiamies on tutkinut kanteluani yli 16 kk, Finanssivalvonta samoin. Parin viikon sisällä minulle luvattiin Finanssivalvonnasta päätös. Pyysin kuulemispyyntöä ennen päätöksen antamista. Hiljaista on ollut.
Sama pätee näihin nyt tulossa oleviin LähiTapiolan päätöksiin koskien sairauslomia, silmälaseja ja haittaluokan uudelleenarviota. Kaikista on käytännössä jo päätös tehty, mutta kuuleminen tulisi tehdä ennen päätöksien antamista. Ovat kusessa ja keksivät Takon tähän väliin. Takossa taas tapahtuin kuulemisvirhe vuonna 2021 ja asia on käsittelyssä EOA:lla, FIVAssa, sekä nyt TVK:ssa. Tako toimii TVK:n alla. He tutkivat omaa mokaansa ”puolueettomana”. Tämä on täyttä sekoilua ja osoittaa, että käytännössä kaikki korvaukset jokaisen kohdalla voidaan evätä samalla kaavalla. Miksi vakuutusyhtiö korvaa kenellekään eurokaan?
Ai niin, viitaten 01.10.2026 kirjoittamaani viestiin LähiTapiolalle on asia edennyt TVK:n käsittelyyn toistamiseen. Jouduin poistamaan Tamlan valitukset, jotta saan korvausasiani käsiteltyä. Tapaturmalaki mahdollistaa ja velvoittaa TVK:n ottamaan korvausasian käsittelyyn, mikäli vakuutusyhtiön korvauskäsittely viivästyy yli 30 päivää. Sain tänään ilmoituksen TVK:sta, että rekisteröivät käsiteltäväkseen 13 korvauskäsittely- ja uudelleenkäsittelypyyntöä jotka LähiTapiola jätti käsittelemättä. Tutiseeko puntti kaikilla julkisen vallan väärinkäyttäjillä tapauksessani? Joudutte tuomiolle, sen takaan.
Oikeusvaltiossa oikeuksien toteutuminen ei saa riippua kansalaisen taloudellisista voimavaroista, oikeudellisesta osaamisesta tai kyvystä käydä vuosia kestävää kamppailua vakuutusjärjestelmää vastaan.
Tässä artikkelini TVK:sta: Vinkit miten pystyt itse nopeuttamaan työtapaturman tai ammattitaudin korvauskäsittelyä vakuutusyhtiössä – Toni Korhonen
-Toni
