Eikö näin muka jo ole? Ei todellakaan. Otetaan tähän esimerkkitapaukseksi realistinen tilanne ja hyvin usein toteutuva skenaario työtapaturman jälkeen.
”Työntekijä on 35-vuotias perheellinen, kaksi alakouluikäistä lasta, kolmas lapsi tulossa. Työuraa tehtynä 13 vuotta, ammattiliiton jäsenenä samoin 13 vuotta. Työntekijä saapuu maanantaina töihin rakennustyömaalle. Kävellessään portaissa, hän kompastuu portaissa olleeseen maalipurkkiin ja saa polvivamman, sekä kolauttaa myös päänsä portaikkoon kaatuessaan. Kypärä päässä, mutta niskassa tuntuu rusahdus. Työnantajalla on selvä ohjeistus työtapaturmatilanteiden varalle ja työntekijä sitä noudattaa. Tehdään tapaturmailmoitus ja lähdetään saman tien yliopistolliseen keskussairaalaan tutkimuksiin. Vakuutusyhtiö korvaa sairaalakäynnin ja tutkimukset. Polvivamma vaatii leikkaushoitoa ja sitä odotellessa työntekijä joutuu käyttämään kyynärsauvoja. Kaularangan vamma tuntuu tällä hetkellä pienemmältä murheelta kuin polvi, jossa kova särky. Ajatus on, että selvittiinpähän ”vain” polvivammalla. Työntekijä kotiutuu sairaalasta kahden viikon sairauslomalle.
Työntekijä ilmoittaa työnantajalle sairausloman ja jää odottelemaan vakuutusyhtiön päätöstä. Kahden viikon kuluttua työntekijä käpyttelee kepeillä työterveyteen, jossa hänet todetaan työkyvyttömäksi ja sairausloma saa jatkoa uudet kaksi viikkoa. Vakuutusyhtiö haluaa tässä välissä uuden diagnoosin polvivammalle, koska on eri mieltä leikkaustarpeesta. He määräävät työntekijän yksityiselle lääkäriasemalle ja vakuutusyhtiön ”omalle” ortopedille. Samaan aikaan niskassakin tuntuu ongelmia ja työntekijä ihmettelee jatkuvaa väsymystä sekä lisääntynyttä unen tarvetta. Käytyään vakuutusyhtiön määräämällä ortopedilla alkaa kiistely vamman leikkaustarpeesta. Koska kyseessä on rakennusalan ammattilainen, jolle toimivat raajat ovat perusedellytys pärjätäkseen jatkossakin koulutuksensa mukaisessa ammatissaan. Riski sille, että polvi ei leikkauksen jälkeenkään tule välttämättä kuntoon aiheuttaa vakuutusyhtiössä toimenpiteitä. Työntekijän vuositulot ovat n. 50 000€/vuosi ja mikäli polvivammasta, sekä mahdollisesta niskavamman aiheuttamista ongelmista paluu takaisin samaan työhön ei toteudu, tulee työtapaturma kalliiksi vakuutusyhtiölle. Mikäli kaikki korvataan kuten työtapaturmalaki vaatii eli työtapaturman uhri saa hänelle kuuluvat lakisääteiseen sosiaaliturvaan kuuluvat korvaukset, nousevat myös työnantajan vakuutusmaksut.
Noin kolme viikkoa työtapaturmasta, vakuutusyhtiö kieltäytyy maksamasta ansionmenetyskorvausta (maksetaan ensimmäinen vuosi työtapaturman jälkeen, kunnes muuttuu tapaturmaeläkkeeksi). Työntekijä hätääntyy, koska tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että hän putoaa kohta Kelan päivärahoille. Hän ottaa yhteyttä työnantajaan ja pyytää apua. Työnantaja ja työterveys päivittelevät asiaa. Toteavat, että eivät voi vaikuttaa vakuutusyhtiön päätöksiin. Työnantaja ilmoittaa hoitaneensa velvollisuutensa ottamalla lakisääteisen työtapaturmavakuutuksen ja mikäli se ei korvaa, niin työntekijä voi valittaa vakuutusyhtiön päätöksestä TAMLAAN. (TAMLA on vakuutusyhtiöiden rahoittama ”puolueeton” instanssi ratkaisemaan riitatapauksia. Ei rikosoikeudellisia seuraamuksia, ei juristien kulujen korvausmääräystä, voittaessaan jutun korvaukset viivästyskorolla). Työntekijä kuuluu ammattiliittoon. Hän kysyy apua. Ammattiliitto tarjoaa vain vakuutusyhtiön päätöksestä valittamiseen apua. Pyörittelee asiaa ja pahoittelee, hyväksyy tämän järjestelmän mätäisyyden, vaikka konkreettisia keinojakin olisi. Herää kysymys mikä suhde ammattiliitolla on työnantajaan ja ennenkaikkea vakuutusyhtiöihin. Onhan ammattiliitoillakin vakuutuksia. Ei tässä tarvitse Sherlock Holmes olla ymmärtääkseen mikä vaikuttaa mihinkin.
Työntekijä päättää viimeisenä keinona ottaa yhteyttä juristiin. Hän googlaa asiaan perehtyneitä ja lakiapua tarjoavia asianajotoimistoja. Keskusteltuaan juristin kanssa, hän vakuuttuu juristin kyvyistä ja lähtee taisteluun vakuutusyhtiötä vastaan. Heidän omalla ”takapihallaan” eli valitusprosessin kautta. Tamla -> Vakuutusoikeus -> mahdollinen valitusmahdollisuus Korkein oikeus. Valitsemansa juristi mainostaa itseään parhaana vakuutusyhtiöiden vääryyksiä vastaan taistelijana, voittoprosentti jutuissa jopa 40. Tässä vaiheessa työntekijä tajuaa, että juristihan tekee vain omaa bisnestään. Juristi ei halua puuttua moraalittomasti luodun järjestelmän murtamiseen vaan oman tilipussin kartuttamiseen. Hänen yksi tulonlähde on valitusten tekeminen. Hän ei uskalla lähteä taistelemaan juurisyytä vastaan peläten oman uransa pilaamista ”piireissä” ja toimeentulonsa menetystä. Hän on kuitenkin hävinnyt 60% jutuistaan, joissa asiantuntijana on ollut sitä mieltä, että voitto tulee. Hävityistä jutuista on laskutettu ja maksajana toiminut työtapaturman uhri on syöksynyt vieläkin syvemmällä taloudellisesti toimeentulon menetyksestä ja juristin palkkioiden maksuista johtuen.
Nyt siis tämä perheellinen työntekijä putoaa Kelan päivärahoille. Hän on maksanut veroja valtiolle, sosiaalimaksuja, perustanut perheen, työnantaja vakuuttanut mikäli jotain sattuu ja nyt menettänyt työkykynsä. Onko hän oikeutettu ahdingossaan saamaan sen mitä lakisääteisesti hänelle kuuluu? Hän ei pyydä ylimääräistä. Kelasta tulee ilmoitus ettei päivärahaa myönnetä. Kelan lääkärin mukaan vamma ei estä työntekemistä. Valitus tästä ja toimeentulohakemus, sekä asumistukihakemus sisään. Mikäli vakuutusyhtiö joskus jotain maksaa tai Kela takautuvasti, tullaan saadut tuet perimään takaisin. Uusi hakemus sairauspäivärahalla uudella b-lausunnolla Kelaan. Kela hylkää sairauspäivärahan, koska kyse on työtapaturmasta ja vakuutusyhtiö on lakisääteisesti ensisijainen maksaja. Työntekijän talous on kuralla, velkaa otettu lisää, mutta sitäkään ei enää heru. Työntekijä on henkisesti aivan loppu. Hän miettii yökaudet laskuja, miten lasten uudet vaatteet ja harrastukset saadaan maksettua, mitä kumppani on mieltä, perhekin kasvaa kohta, olenko reppana, mitä voisin tehdä, työkyky mennyt, kuinka kauan tätä jaksaa. Hän hakeutuu psykiatrin puheille. Lääkäri kirjoittaa diagnoosiksi syvän masennuksen. Tässäkin tapauksessa hoitavat lääkärit ymmärtävät syy-yhteyden, mutta hekään eivät halua ottaa kantaa vakuutusyhtiöissä ja Kelassa työskentelevien kolleegoidensa moraaliin/ väärin tehtyihin diagnooseihin. Tämäkin tuntuu työntekijästä täysin käsittämättömältä. Etkö tosiaan ammattilaisena voi auttaa? Haastaa oikeuteen kumpi lääkäri on oikeassa? Missä on ammattiylpeys, jos toinen sama ammattikunnan edustaja puhuu suoraan sanottuna täyttä paskaa vain taloudellinen etu joko itselleen tai edustamalleen yhtiölle mielessään. Toki hoitavalla lääkärilläkin on ura ja hän hoitaa ammattitaidolla työtapaturman uhria. Hoidot, diagnoosit ja lääkkeet kuten kuuluu. Mutta ymmärrettävästi hoitavat lääkärit eivät hekään halua lähteä haastamaan vakuutusyhtiön leivissä olevia lääkäreitä. Asioita ei yksittäisinä tapauksina saa muuttumaan ja vakuutusyhtiöihin lähetetyt diagnoosit henkilöityvät, jolloin osa hoitavista lääkäreistä ovat ns. mustalla listalla. Osa suht neuraaleja. Osa antaa vakuutusyhtiön maksua vastaan moraalittomia lausuntoja. Työntekijä toimittaa masennusdiagnoosin vakuutusyhtiöön. Vastaus tulee nopeasti; ei yhteyttä työtapaturmaan.”
Tässä kevyt tykitys miten asiat tässä maassa hoidetaan. Tarkoitus on antaa kuva, mitä käytännössä tarkoittaa, kun joutuu moraalittomien vakuutusyhtiön työntekijöiden kohteeksi. Älä siis missään tapauksessa vammaudu työtapaturmassa. Esimerkkitapauksen tilanne on tavanomainen. Surullisinta näissä tapauksissa on, että yhteiskunnan kannalta hyödyllinen henkilö unohdetaan yhdessä tuumin. Niin kauan kun hän on hyödyllinen yhteiskunnalle kaikki on hyvin. Hän joutuu taistelemaan yksin. Aina. Ellei kukkarossa ole voimaa ja hän haluaa käyttää kalliita juristeja, voi hän ajaa asioitaan. Tällöin siis raha kaverinaan, joka sekin katoaa kuin se jokin sinne Saharaan. Joku tosin joskus voittaa, saa sen mikä olisi ilman taisteluakin kuulunut eli tällöinhän voi sanoa, että kannatti.
Työtapaturmalaki on tehty tukemaan kannattavaa liiketoimintaa vakuutusyhtiöiden kannalta. Työnantajat ovat pahassa raossa tässä, koska ovat loppupeleissä korvausten maksajia korotetuissa vakuutusmaksuissaan. Tämän vuoksi työnantantajalle on parempi, että työtapaturman uhri ei korvauksia vakuutusyhtiöltä saa. Eihän tässä mitään järkeä ole. Työtapaturman uhrille syötetään perättömiä väitteitä, jotta tämä luovuttaisi. Pitää muistaa, että vamman aiheuttaja on aina korvausvelvollinen. Mikäli vakuutus korvaa täysmääräisenä niin hyvä. Työtapaturmaeläke on 85% tapaturmavuoden indeksikorotetusta vuosituloista, mutta tuon puuttuva 15% kuuluu tietyissä tilanteissa korvattavaksi vamman aiheuttajan toimesta. Minkään vakuutuksen ottaminen ei vahingonkorvausvelvollisuutta pysty eväämään.
Tiesitkö muuten, miksi pelkästään työtapaturmavakuutuksia myyviä vakuutusyhtiöitä ei ole? Onko kyseessä yksinään kannattamaton bisnes vai vakuutusyhtiöille pakollinen valikoimiin kuuluva sivutuote, jonka tarjoaminen on kannattavaa saamalla myytyä työnantajalle muutkin vakuutukset?
-Toni