Vakuutusyhtiön tietojärjestelmä ja työntekijöiden toimintatapa on luotu lakisääteisten korvauspalvelujen osalta mahdollisimman monimutkaiseksi ainakin oman kokemukseni perusteella. Aivan sama kuka esim. vastaa asiakaspalvelun palvelunumeroon. Vaikka olisin valinnut valikoista oikein, puhelu ohjautuisi oikealle osastolle, ei puheluun vastannut osaa käytännössä auttaa yhtään missään. Tunnistautuminen tehdään nimen, sotun ja osoitteen kautta, jotka puhelun alussa kerron. Tämän jälkeen kysytään mistä vahingosta on kyse ja sen jälkeen voin kertoa miksi soitin. Hyvin usein asiani koskee lähettämääni sähköpostia ja siinä kysymääni asiaa. Tähän en ole saanut vastausta, joten minun on pakko soittaa. Enkä oikeastaan koskaan saa vastausta puhelussani, vaan asiakaspalvelija lupaa hoitaa asian eteenpäin. Asikaspalvelijahan ei mitään yleensä asiasta voikaan mitään kysymääni tietää, sillä hän usein kertoo, ettei pääse näkemään käsittelijöiden lausuntoja. No miksi en sitten soita käsittelijälle? Koska hän ei koskaan vastaa numeroonsa, vaikka hän esim. paperisessa päätöksessään pyytää soittamaan, mikäli on jotain kysyttävää liittyen tekemäänsä päätökseen. Puhelun jälkeen asiakaspalvelija kirjoittaa puhelusta muistion omin sanoin ja voi siis käytännössä kirjata muistioon ihan mitä haluaa. Ja niin hän myös todellakin tekee. Olen toki saanut muutamia muistioita, mitkä on kirjattu oikein. Tällöin on kuitenkin itse puhelu mennyt asiallisesti. Hän ei todellakaan kirjaa muistioon ettei osannut auttaa, mutta kirjoittaa, että asiakas käyttäytyi esim. aggressiivisesti. Hän ei kirjota miksi näin vaan antaa olettaa, että syy kiihtymykselle johtuu vain asiakkaasta. Ei hänen vähättelevistä vastauksistaan. Tai uhkailustaan sulkea puhelu, mikäli asiakas menettää hermonsa, kun hän esittää ettei ymmärrä mitä asiakas kysyy. Joka tapauksessa kuvio jatkuu niin, että asiakaspalvelija lupaa välittää viestin käsittelijälle ja lupauksen asiaan palaamisesta pikapuolin. Tätä luvattua asiaan palaamista ei useinkaan tapahdu, jolloin jokainen voi ymmärtää mihin se taas johtaa, mikäli ja kun asiakas haluaa esitetyille kysymyksilleen vastauksia.
Käsittämättömintä tässä vakuutusyhtiön toiminnassa on, ettei heillä ole asiakkaille tiliä sivuillaan, johon asiakas voisi kirjautua katsomaan esim. päätökset tai korvauskäsittelyn tilanteen. Vakuutusyhtiössä, jossa minun työtapaturmavakuutus on, ei siis ole nykyaikaista järjestelmää eli ei edes vastaavaa kuin Kelalla tai verottajalla. Kaikki dokumentit ovat paperikirjeitä tai sitten ne lähetään suojatulla sähköpostilla, jota ei näe enää 28 päivän kuluttua. Tämän vuoksi otan kuvankaappauksen viestistä, jotta voin myöhemmin tarkistaa mikä viestin sisältö oli. Eli vakuutusyhtiö lähettää salatussa sähköpostipalvelussa mitään sanomattomia vastauksia ja vastaavasti postin kautta ilman seurantaa/kirjattua kirjettä salassa pidettäviä potilasasiakirjoja. Ja kaiken tämän viranomaiset hyväksyvät, eivätkä vaadi vakuutusyhtiöltä tiedottamisen osaltakaan perusasioita dokumentoinnin, arkistoinnin eikä tietosuojan osalta.
Palaten edelliseen kirjoitukseeni poliisin tutkintapyynnön käsittelemättä jättämistä ja siitä seuranneeseen korvauksen maksamatta jättämiseen. Vakuutusyhtiö siis maksaa lakisääteisen tapaturmaeläkkeen kuun viimeisenä arkipäivänä. Näin se on tehnyt kohta viimeiset yhdeksän vuotta. Olen useasti miettinyt milloin tulee se päivä, kun eläkettä ei makseta. Tuo päivä oli torstai 31.08.2023. Eläke näkyy tilillä yleensä klo 15 aikaan viimeistään. Tuona päivänä ei näkynyt. Soitin asiakaspalveluun vähän ennen kello neljää, koska tiesin, että vakuutusyhtiön lakimies oli saanut tiedon tekemästäni tutkintapyynnöstä rikosnimikkeenä petos ja oletin, ettei eläkettä välttämättä makseta. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta ajattelin, että nyt herneet ovat menneet riittävän syvälle. Toki myös toivoin, että asialle on jokin hyvä selitys eli käytännössä syytetään pankkiliikennettä. Näinhän tosiaan tuolloin torstaina kävi eli asiakaspalvelija totesi maksuissa olevan viiveitä, mutta kaikki maksut näkyisivät tilillä vielä kuluvan iltapäivän aikana. Kysyin vielä, että onko juuri minun korvaus maksettu, mutta sitä hän ei pystynyt varmaksi sanomaan. Eipä näkynyt, eikä näkynyt seuraavana aamunakaan kello 11:n mennessä. Soitin uudelleen asiakaspalveluun ja vaadin selitystä. Asiakaspalvelija lupasi alkaa selvittämään asiaa ja palaamaan minulle pikapuolin. Odotin noin klo 13.30 asti ja soitin uudelleen asiakaspalveluun. Vaadin selvitystä puhelun aikana, onko korvausta edes laitettu maksuun. Sanoin, että olen asiaa kysynyt myös käsittelijältäni, mutta hän ei vastaa. Olin linjalla odottamassa, kun asiakaspalvelija totesi, että tässä on nyt jotain mihin hän ei voi ottaa kantaa. Kysyin mitä, mutta hän sopersi jotain, että ehkä jotain liitteitä puuttuu tjmv. Kilahdin täysin ja sanoin, että eli ette ole laittaneet korvaustani maksuun. Lakisääteistä korvausta, jonka maksua ette voi evätä. Mitään uutta päätöstä en ollut saanut. Totesin ellei rahat ole tilillä tänään, otan yhteyttä työnantajaani esittäen kaikkien vakuutusten poistamista teiltä ja siirtämistä toiseen vakuutusyhtiöön. Tämän lisäksi kävelen suoraan poliisilaitokselle ja teen maksun evääjästä rikosilmoituksen. Asiakaspalvelija lupasi ja vannoi, että uusi käsittelijä soittaa minulle vielä ennen antamaan takarajaa kello neljää. Tuota puhelua ei koskaan tullut. Sain sen sijaan sähköpostia heti tämän puhelun jälkeen aivan eri henkilöltä, jonka puhelua odotin:
”Hei Toni, teknisistä ja inhimillisestä virheestä johtuen korvaukset ei ollut lähtenyt maksuun. Olen nyt laittanut sen pikamääräyksenä maksuun ja sain kuittauksen, että asia on hoidettu eteenpäin. Korvaukset näkyy tilillä tämän päivän aikana.”
Tämän saamani sähköpostiviestin lisäksi minulle ilmoitettiin uusi nimi uudeksi käsittelijäkseni. Minulle ei kerrottu miksi vakuutusyhtiössä haluttiin vaihtaa käsittelijäni. Todennäköisesti siksi, jotta saadaan taas uusi täysin tietämätön käsittelijä, joka tekee jonkin ”virheen” yhtiön eduksi ja joudun aloittamaan valitusrumban jälleen kerran. Edellinen käsittelijä oli kuitenkin tarkastanut ja itsekin todennut sen hetkisen vakuutusyhtiön maksaman ansioalenemakorvauksen olevan liian pieni. Todisteena vakuutusyhtiön oma dokumentti oikeilla todellisilla tuloilla. Luettuani sähköpostin avasin verkkopankin ja korvaukseni oli maksettu tililleni. Oliko sattumaa vai ei, mutta tällaista epävarmuutta on ollut koko asiakassuhde. Päätökset tulevat pienissä pätkissä , eikä koskaan voi olla varma mitä vakuutusyhtiö keksii seuraavaksi.
Ilmoitin muuten huikeasta 2.2% palkankorotuksesta ja kysyin vaikutusta maksettavaan ansionalenemakorvaukseen. Vakuutusyhtiön uusi käsittelijä vastasi sähköpostiini ettei korvausprosentti muutu eli korvaus-prosentti on jatkossakin 25%. Seuraavaksi maksupäiväksi ilmoitettiin 29.09 ja tällä kertaa korvaus tuolloin maksettiinkin.
Tämä systemaattinen toimintatapa ja asiakaspalvelun töykeys ajavat korvauksille oikeutetut epätoivoon ja äärettömän vaikeisiin tilanteisiin. Tulee halu päästä eroon koko vakuutusyhtiöstä ja siihenhän vakuutusyhtiöiden moraalittomien työntekijöiden toiminta halutaankin johtavan. Koska mitään sanktioita ei ole ja kuten poliisikin ammattitaidottomasti ja väärin tutkintapyynnön perusteluissa ilmoittikin, ettei asia muka voi viedä oikeusistuimeen työtapaturma-asian ollessa kyseessä (petos tai sen yritys on rikos), on virkamiesasemaan rinnastetut vakuutusyhtiön lakisääteisten vakuutusten käsittelijät täysin suojeltuja valtion toimesta.
Tälläkin viikolla olen keskustellut kahden henkilön kanssa heille sattuneista työtapaturmista. Eri vakuutusyhtiöissä vakuutukset, molemmilla korvaukset saamatta vakuutusyhtiön järjettömillä perusteluilla. Toisessa tapauksessa kyseessä fyysinen ulospäin näkyvä vamma, vakuutusyhtiö on evännyt korvaukset. Työnantaja on kuitenkin jotain maksellut eli myöntänyt syyllisyytensä. Mikäli kyseinen työntekijä vaatii korvauksia vahingon aiheuttajalta eli työnantajalta, on hän todennäköisesti jatkosssa ongelmissa työnantajan kanssa. Työntekijä joutuu nyt miettimään mitä on voitettavaa vs. mitä hävittävää. Ja tämä kaikki sen vuoksi, ettei vakuutusyhtiön tarvitse korvauksia maksaa. Työntekijä ei edes tiedä mihin korvauksiin hänellä on oikeus, eikä hän saa tukea ammattiliitosta eikä tietenkään työnantajalta. Mikäli vakuutusyhtiö maksaa korvauksia työtapaturmasta, siirtyy maksetut korvaukset työnantajan maksamiin työtapaturmavakuutuksiin jatkossa. On siis halvempaa antaa työntekijän hakea sairauspäivärahat ym. Kelasta.
Tiesitkö muuten mitä hallituksen kaavailemat työntekijöitä kohtaan kohdistuvat heikennykset tarkoittavat sattuneiden työtapaturmien kohdalla? Työntekijän irtisanomiseen riittää ”asiallinen syy”, nykyään laissa on ”asiallinen ja painava syy”. Tämä siis tarkoittaa, että häikäilemätön työnantaja voi irtisanoa työtapaturmassa vahingoittuneen työntekijän jollain ns. keksityllä syyllä. Koska asiassa ei ole muodostunut oikeuskäytäntöä eikä ennakkotapauksia ole, joutuu vahingoittunut työntekijä irtisanotuksi vammautuneena. Mitä tekee ammattiliitto tai joku muu taho auttaakseen työntekijää? Ei yhtään mitään. Vakuutusyhtiö ei tule maksamaan korvauksia, työttömyys päällä ja mikäli asia viedään valitus- / oikeusasteisiin mahdollisten korvausten saamiseen menee useita vuosia. Tämä ajaa vaingoittuneen irtisanotun suurella todennäköisyydellä myös psykiatrin puheille. Ja päälle vielä tukien leikkaus. Eihän tätä kukaan ole miettinyt, koska asia ei ole päättäjille yksilötasolla muka ongelma. Jokaiseen halituksen kaavailemaan heikenykseen on taustalla asioita, joita he eivät ole ottaneet huomioon. Hallitus kuuntelee ihan muuta porukkaa kuin kansaa. Kansanedustajille on tärkeää oma etu ja se huomataan jo pelkästään siitä, etteivät kansanedustajat tee lakialoitteita asioista joista heitä määräävät tahot kärsisivät. Aikuiskoulutustuen lakkautusta ajetaan pääasiassa sen vuoksi, että muka estettäisiin väärinkäyttäjät. Tosiasiahan on kiusata lisää hoitajia yrittää pakottaa heitä pysymään työssään ja estää alanvaihtajia.
-Toni