Author: tonkor

Vakuutusyhtiöltä jälleen väärin tehty päätös, valitusoikeutta ei taaskaan ole

Vakuutusyhtiöltä jälleen väärin tehty päätös, valitusoikeutta ei taaskaan ole

Vakuutusyhtiön tekee tämän, koska tuota uutta mukamas saavutettua vuosituloa käytetään jatkossakin joka vuosi, vaikkei kyseiseen tulotasoon ikinä jatkossa pääsisi. Vakuutusyhtiö ei korota ansionalenemaprosenttia koskaan ylöspäin, vaikka ansionalenema olisi jatkossa todellisuudessa suurempi. Mikäli tulot putoavat osa-aikaisuuden tai työpaikan vaihdon yhteydessä, käyttää vakuutusyhtiö vääristelemäänsä työtuloa jatkossakin saavutettuna.

Vakuutusyhtiön ortopedi kumosi syy-yhteyden vasemman silmän säryn ja työtapaturman välillä

Vakuutusyhtiön kanta on siis selvä. Uusi koulutus on muka parantanut vamman kokonaan tai ainakin siltä osin, ettei se aiheuta sairauspoissaoloja. Lääkityksen, tutkimukset, apuvälineet ja räätälöidyn työn silmän vamman vuoksi ovat syy-yhteydessä silmävammaan, mutta siitä aiheutuneet sairauslomat eivät. Syy-yhteyttä kun ei ortopedin mukaan ole.

Kotivakuutuksesi oikeusturvavakuutus ei korvaa työtapaturmaan liittyviä oikeudenkäyntikuluja

Harmillisinta on, että suomalainen uskoo niin vahvasti oikeudenmukaiseen ja median hehkuttamaan vähiten korruptoituneeseen valtioon ja sen virkamiehiin. Ei Suomessa oikeutta saa. Yritän tässä blogissa omalta osaltani auttaa ennaltaehkäisevästi työntekijöitä ymmärtämään etukäteen, mitä he tulevat kohtamaan, mikäli vakava työtapaturma sattuu kohdalle.

Vakuutusyhtiö (voi) lopettaa lainvoimaisella päätöksellä määrätyn korvauksen maksamisen ilman kumoavaa lainvoimaista päätöstä hetken mielijohteesta

Käykäähän lukemassa Hannu Tikkasen äskettäin avattua blogia osoitteessa Kokemuksia Fennia asiakaspalvelusta – Lue tai jaa omasi Mikäli sinulla on tarinasi kerrottavana, niin jaathan sen Hannulle, jotta saadaan yhdessä enemmän näkyvyyttä ja ennen kaikkea tietoa vakuutusyhtiöiden korvauskäytännöistä. Kaikki vakuutusyhtiöt toimivat samalla tavalla.

Kommenttini OP-Pohjolan toiminnasta työtapaturma-asiassa vakuutuslääkäri.fi sivustoon pohjauten, osa 3/3

Työkyvyttömyyden perusteella maksetaan päivärahaa sen kestäessä vähintään kolme peräkkäistä päivää vahinkopäivää lukuun ottamatta. Päivärahaa ei kuitenkaan makseta vahinkopäivältä. Päivärahaa maksetaan enintään vuoden ajan vahinkopäivästä lukien ja jokaiselta kalenteripäiviltä. Päivärahan suuruus on neljän viikon ajan vahinkopäivästä saman suuruinen kuin työntekijälle maksettu sairausajan palkka (kta:n mukainen). Päiväraha maksetaan sairausajan palkan maksaneelle työnantajalle. Jos sairausajan palkkaa ei ole maksettu, päiväraha määräytyy vahinkotapahtumaa edeltäneiden työansioiden perusteella.